Pakkanen viivästyttää myös illalla kaukojunia – jopa 4,5 tuntia myöhässä aikataulusta

Kalustoa on jouduttu vaihtamaan muun muassa ovien jäätymisen vuoksi.

Pakkassää ja sen heijastevaikutukset ovat viivästyttäneet useita kaukojunia torstain aikana.

Merkittävin myöhästyminen on ollut Helsingistä Rovaniemelle matkalla olleessa IC 273 -junassa, joka oli liki 4,5 tuntia myöhässä junan teknisen vian vuoksi. Matkustajat kuljetettiin Oulusta Rovaniemelle linja-autolla.

Illalla eniten myöhässä oli Pendolino S 67 Helsingistä Ouluun. Sen odotettiin myöhästyvän 75 minuuttia. Kahdeksan muuta kaukojunavuoroa oli illalla myöhästymässä tuota vähemmän.

Osa viivästyksistä on johtunut muun muassa siitä, että junakalustoa on jouduttu vaihtamaan. Kova pakkanen voi näkyä esimerkiksi ongelmina ovien toiminnassa, kertoi Janna Viisterä VR:n viestinnästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.