Palestiinalaisten ulkoministeri: Abbas pyytää EU:ta tunnustamaan Palestiinan valtion

Al-Maliki kertoo, että Abbasin mukaan EU:n tunnustus olisi vastausYhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätökseen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas aikoo pyytää EU:ta virallisesti tunnustamaan Palestiinan valtion. Asiasta uutistoimisto AFP:lle kertoneen palestiinalaisten ulkoministerin Riad al-Malikin mukaan Abbas esittää pyyntönsä tavatessaan EU:n ulkoministereitä Brysselissä.

Al-Maliki kertoo, että Abbasin mukaan EU:n tulisi tunnustaa Palestiinan valtio vastauksena Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätökseen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Päätös raivostutti palestiinalaiset, sillä myös palestiinalaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan.

– Koska Trumpin päätös on muuttanut pelisääntöjä, hän (Abbas) odottaa eurooppalaisten ulkoministerien tunnustavan kollektiivisesti Palestiinan valtion vastauksena Trumpin päätökseen, al-Maliki sanoo AFP:n haastattelussa.

Diplomaatit ja viranomaiset Brysselissä sanovat, että Palestiinan tunnustaminen ei ole maanantain asia ja että EU jättää tunnustamisen jäsenmaiden käsiin.

Abbas sitoutunut rauhanprosessiin

Abbas tapaa EU:n ulkoministerin Federica Mogherinin ja 28 EU-maiden ulkoministeriä tänään. Viime kuussa EU:n ulkoministerit puolestaan tapasivat Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun.

Al-Malikin mukaan Abbas aikoo tapaamisessa lisäksi toistaa sitoutumisensa rauhanprosessiin Lähi-idässä. Abbas sanoi aiemmin tässä kuussa, että palestiinalaiset ovat edelleen sitoutuneita rauhanneuvotteluihin, mutta eivät aio hyväksyä enää minkäänlaista Yhdysvaltojen tekemää rauhansuunnitelmaa. Sen sijaan Abbas haluaisi kansainvälisen rauhanprosessin, jossa välittäjänä toimii jokin muu maa kuin Yhdysvallat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.