Palokan hyppyhaaveri säikäytti – Jyväskylän uimarannoille haetaan nyt vapaaehtoisia sukeltajia

Jyväskylän suosituimmat uimarannat aiotaan tarkastaa toistamiseen sukeltamalla Palokan Ollilan rannalla sattuneen haaverin takia.

Harrasteseurojen sukeltajat pyritään saamaan liikkeelle nopeasti, sillä uimarantojen odotetaan jälleen täyttyvän lähipäivinä, kun lämpöaalto palaa Suomeen.

– Aikataulu on haastava, koska sukeltajilla voi olla muita kiireitä varsinkin, kun avunpyyntö tulee nopeasti. Vähintään tarkoitus olisi sukeltaa laiturialueita mahdollisten vaaranaiheuttajien varalta, liikuntapaikkavastaava Tuomo Mäkinen Jyväskylän kaupungilta kertoo.

Nelikymppinen mies loukkasi päätään ja rintarankaansa sukellettuaan Ollilan uimarannan laiturilta veteen perjantai-iltana.

Laiturin päässä oli sukellushetkellä vettä 1,3–1,4 metriä. Keski-Suomen pelastuslaitoksen sukeltajat tarkastivat rannan heti seuraavana päivänä, eikä paikalta löytynyt mitään sinne kuulumatonta.

Laiturin päässä järven pohjassa sukeltajat havaitsivat teräviä kiviä, joihin hyppääjä lienee osunut sukeltaessaan. Kivet eivät kuitenkaan ole käsin siirrettäviä, vaan osa järven kivipohjaa.

Ollila on yksi Jyväskylän EU-uimarannoista. Muut ovat Tuomiojärvi, Köhniö, Tikka, Sääksjärvi, Uimalanniemi, Jyskä, Kirri, Myllylampi, Lohikoski sekä Korpilahden Pappilan ranta. Näiden suosituimpien rantojen ylläpidosta huolehtii Jyväskylän liikuntapalvelut.

EU-rannan minimivarustukseen kuuluvat pelastusrengas, roska-astia, opastaulu, koirakieltokyltti, wc, pukukopit.

Ollilan rannan laiturilla kehotetaan uimareita tarkistamaan veden syvyys ennen sukeltamista. EU-rantojen opastaululla ovat myös ohjeet nettisivulle, josta saa tarkempaa tietoa muun muassa uimarannan profiilista maaston muotoineen ja syvyyksineen.

– Uimarantojen varoitus- ja opaskyltit yhtenäistetään, sillä osa niistä on yhä peräisin ajalta, jolloin kaupunki ja maalaiskunta olivat erillään. Tavoitteena on opastaa myös kuvilla, jotta lukutaidottomat ja suomea osaamattomat uimarit osaavat käyttäytyä rannalla, johtava terveystarkastaja Kirsti Leppänen Jyväskylän kaupungilta kertoo.

Terveystarkastajat valvovat uimavesien laatua ja rantojen hygieniaa. Yleisten uimarantojen turvallisuusasiat ovat sen sijaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kontolla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .