Palomestari ihmettelee onnettomuuskaivoa: "Tuonne voi helposti kuolla"

Keskellä Jyväskylän kaupunkia on hurja vaaranpaikka, joka oli koitua nuoren miehen kohtaloksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä noin kahden aikaan.

Kaksi nuorta miestä meni aamuyöllä noin kahden aikaan sisälle vanhaan vedenottamoon, joka sijaitsee Savelan vanhan pumppuaseman vieressä. Laho lattia petti kuitenkin toisen alta, ja hän putosi suoraan betoniseen kaivoon. Kaivossa oli vettä pari metriä ja veden pinnasta kaivon reunaan puolisen metriä. Tilanne oli siis erittäin vaarallinen.

Onneksi toinen nuorukaisista sai autettua kaverinsa kaivosta ylös. Hän löysi paikalta tikapuut, joiden avulla kastunut nuorukainen pääsi kuiville.

Jyväskylän Energiasta arveltiin aamulla, että käytöstä poistettu vedenottamo on kaupungin Tilapalvelun vastuulla.

"Varmasti pysyy kiinni"

Puurakenteisen vedenottamon ovi oli yhä auki yhdeksän jälkeen aamulla, kun Keski-Suomen pelastuslaitos kävi tarkastamassa onnettomuuspaikan. Palomestari Pentti Partanen ihmettelee, että ovi oli yhä selällään ja tikapuut törröttivät kaivosta ja rakennuksesta ulos.

– Kun ei kerran tekijöitä löydy, meidän vahingontorjuntayksikkö tulee kohta paikalle ja lyö sellaiset levyt, että varmasti pysyy kiinni, Partanen totesi aamulla ennen puolta kymmentä.

– Ihme, ettei vastuunottajaa löydy. Se on syvä kaivo, jossa on paljon vettä. Täällä leikkii lapsia, ja kissat ja koiratkin pääsevät tänne.

Partanen vakuutti, ettei vedenotamoon pääse pelastuslaitoksen käynnin jälkeen ilman työkaluja.

– Näitä on löytynyt joskus ennenkin. Halssilasta kuntopolun varrelta löytyi kerran yksi, josta ohikulkija ilmoitti, hän muistelee.

Ei mitään asiaa sisälle

Puurakenteinen vedenottamorakennus on ulkoapäin hyväkuntoisen näköinen, joskin graffitien peittämä. Sisältä se on kuitenkin silkkoa, minkä viime yön onnettomuus paljasti.

– Kyllä tuonne voi helposti kuolla. Jos sinne lapsi tippuu ja vielä pää edellä, ei sieltä pääse pois, Partanen sanoo.

Partanen varoittaa erittäin painokkaasti kaikkia menemästä rakennuksen sisälle.

– Lasten ja nuorten ja vanhempien on hyvä tietää, ettei tuonne ole mitään asiaa murtautua tai mennä sisälle, Partanen sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .