Paltan Aarto: Olemme edelleen lähtöruudussa

Postin työkiistassa työnantajaa edustava Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto arvioi, ettei neuvottelujen aikana saatu juuri mitään edistystä aikaiseksi. Aarto sanoi, että keskeisimpien kysymysten osalta ollaan edelleen lähtöruudussa.

Aarton mukaan vaikuttaa siltä, että kiistakysymysten ratkaisemiseksi tarvittavaa painetta ei ollut vielä olemassa.

Aarto kertoi, että Posti pitää yhä kiinni päätöksestä olla käyttämättä lakon aikana vuokratyövoimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.