Paperittomien piilottamisen kriminalisointia ei ole vielä tarkasti määritelty

Sinisten mukaan rangaistavaa voisi olla laittomasti maassa olevan tietoinen tai aktiivinen piilottaminen.

Hallitus ei ole vielä tarkasti määritellyt, millaisissa tilanteissa laittomasti maassa olevan eli paperittoman ihmisen auttaminen, kuten majoittaminen tai piilottaminen, olisi rangaistavaa.

– Se tullaan määrittelemään myöhemmin yksityiskohtaisemmin, mutta esimerkkinä oli otettu tällainen tietoinen piilottelu, sanoi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.) hallitukseen kuuluvan Sinisen eduskuntaryhmän mediatilaisuudessa perjantaina.

Hallituksen budjettineuvotteluissa linjattiin, että asiasta tulee erillinen rangaistussäädös lakiin.

Laittomasti maassa olevien ihmisten joukossa voi olla muun muassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, jotka eivät lainvoimaisesta kielteisestä päätöksestä huolimatta ole poistuneet maasta.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoi torstaina STT:lle, että lain muutos voisi koskea tilanteita, joissa ihminen tarkoituksellisesti estää viranomaisten toimintaa laittomasti maassa olevaa auttaessaan. Häkkäsen mukaan lainmuutos ei käytännössä koskisi kaikkia tilanteita, joissa ihminen auttaa paperitonta ihmistä.

Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Simon Elon mukaan esimerkiksi paperittoman piilottamisessa vaadittaisiin jonkinlaista aktiivisuutta.

– On ministeriön asiana se (rangaistussäädös) tarkemmin linjata, mutta käsitykseni on, että puhutaan siitä, että ihminen aktiivisesti piilottelisi lainvoimaisen (kielteisen) turvapaikkapäätöksen saanutta, sanoi Elo STT:lle perjantaina.

 

Elo: Kirkkoakin koskee laki

 

Sinisten Elon mukaan pohdittavaksi tulee lainsäädäntötyön yhteydessä muun muassa se, miten suhtaudutaan siihen, jos ihminen ei ilmoita viranomaisille henkilöstä, jonka tietää olevan laittomasti Suomessa. Hallituksen budjettiriihessä näin tarkkoihin yksityiskohtiin ei menty.

Keskustelussa paperittomien auttamisesta on noussut esiin myös kansalaisjärjestöjen ja kirkkojen rooli.

– Totta kai kirkkoa ja kaikkia yhteiskunnallisia toimijoita ja kansalaisia koskee lainsäädäntö yhtä lailla, sanoi sinisten Elo.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) arvioi torstaina, ettei lainmuutoksessa ole kyse ole auttamisen sanktioimisesta.

– Täsmennämme laittoman maassa olon edistämisen sanktioita ja sillä tavoitellaan sitä, että viranomaiset pystyisivät tekemään työnsä, sanoi Risikko STT:lle.

Hallituksen budjettiriihen kirjauksessa sanotaan, että lainmuutoksella mahdollistetaan viranomaisten tehokas ja esteetön puuttuminen laittomaan maassa oleskeluun.