Papiston suhde politiikkaan esillä ortodoksien kirkolliskokouksessa

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous pohtii muun muassa pappien suhdetta politiikkaan. Kokous alkaa maanantaina Valamon luostarissa Heinävedellä.

Käsiteltävässä aloitteessa esitetään, että kirkolliskokous laatisi pikaisesti selvityksen ortodoksisen papiston sidonnaisuuksista muun muassa politiikkaan ja liike-elämään siltä osin, kun toiminta on kanonien vastaista tai ristiriidassa niiden kanssa.

Aiheesta syntynee keskustelua, vaikka kirkollishallitus esittää, että asia siirrettäisiin piispainkokouksen käsiteltäväksi.

Ortodoksipappien suhde politiikkaan nousi esille, kun pastori Mitro Repo valittiin europarlamenttiin sosiaalidemokraattien listalta. Piispainkokous kielsi äänestyksen jälkeen häneltä papin tehtävien hoitamisen hänen ollessaan parlamentin jäsen. Metropoliitta Ambrosiuksella puolestaan on suhteita liike-elämään.

Yhdessä aloitteessa esitetään, että arkkipiispan asemaa tulee vahvistaa niin, että hänestä entistä selkeämmin tulee Suomen ortodoksisen kirkon päämies.

Kokous kestää keskiviikkoon tai torstaihin.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskyläläislähtöisen sukellusopettaja Antin Thaimaan-reissu keskeytyi – kuumemittaukset lentokentällä eivät juuri herättäneet luottamusta paristakin eri syystä

Törkeä eläinsuojelurikos Konnevedellä – Pariskunnalle pysyvät kaikkia eläimiä koskevat eläintenpitokiellot: "Taloudellinen motiivi eläinten asianmukaisen hoitamisen kustannuksella"

Keväinen sää houkuttelee monet ulkoilemaan – asiantuntija painottaa ikäihmisille annettujen ohjeiden tärkeyttä

Mittava velkataakka ei pelota asiantuntijoita – professori arvioi Suomen aseman lainamarkkinoilla hyväksi

Käräjäoikeus hylkäsi perussuomalaisten Mäenpään ja päätoimittajien syytteet

Jo kahdeksan kuollut koronavirukseen hoivakodissa Kiuruvedellä

Jyväskylän Liikenteen kuljettajille kaavaillaan kasvoja suojaavaa pleksiä – Toimitusjohtaja: "Yksinkertainen, edullinen eikä tarvitse tehdä rakennemuutoksia linja-autoihin"

Varmuusvarastot avattiin jo kaksi viikkoa sitten, mutta kaikki eivät vieläkään ole saaneet hengityssuojaimia

Hattulassa mitattiin peräti 17,5 astetta, koskaan aiemmin huhtikuun tässä vaiheessa ei ole ollut tällaisia lukemia

Hävittäjähankkeen ohjelmajohtaja: Viive väistämätöntä, päätös kuitenkin ensi vuonna

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.