"Parasta mitä Jyväskylä asukkailleen tarjoaa" – Sulkurannan siirtolapuutarha täyttää 70 vuotta

Jyväskylässä Kuokkalan Sulkurannassa sijaitseva siirtolapuutarha täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Moni asia on muuttunut 1940–50-lukujen taitteesta.

Alueen tiiviisti täyttävien tonttien pienissä mökeissä kulkee nykyään sähkö, ja 90-luvulla rakennetulla ”uudella puolella” mökkeihin tulee vesi sisälle asti. Perunat, omenat, viinimarjat ja vadelmat kasvavat siirtolapuutarhassa edelleen, mutta alkuaikojen hyötyviljelylle ei enää ole tarvetta. Marjapensaat, kasvimaat ja kukkapenkit tuovat nykyään Sulkurannan asukkaille lähinnä hyvää mieltä.

Myös kulkuyhteydet ovat parantuneet vuosien varrella. Joskus suosituin reitti siirtolapuutarhaan kulki Jyväsjärven ylitse, mutta nykyään Sulkurantaan sotkee keskustasta pyörällä kymmenessä minuutissa.

Siirtolapuutarhan henki ja yhteisöllisyys ovat kuitenkin pysyneet vuosien jälkeenkin samana. Pieni maistiainen tästä saadaan, kun Matti Karhulan mökin pihalla tehtävä haastattelu keskeytyy ohi kulkevan naapurin huikkaukseen.

– Täällä olisi Matille postia!

Neuvottuaan avuliasta naapuria laittamaan postilähetyksen portin kupeessa olevaan postilaatikkoon Karhula selittää, että siirtolapuutarhan elämä on niin yhteisöllistä kuin kukin itse haluaa.

– Jos portti on kiinni, se tarkoittaa, että haluaa olla rauhassa. Silloin ei kukaan tule häiritsemään.

Karhula ja Heikki Veijola julkaisivat elokuussa kirjan Sulkurannan 70-vuotisesta taipaleesta. Molemmat herrat ovat pitkäaikaisia siirtolapuutarhan asukkaita, Veijolalle kuluva kesä on 34. Sulkurannassa, Karhula liittyi siirtolapuutarhan mökkiläisten joukkoon 2001. Veijola kirjoitti myös Sulkurannan 40-, 50-, ja 60-vuotishistoriikit.

– Kymmenen vuotta sitten teimme valokuvanäyttelyn, joten mietimme, teemmekö sellaisen vai kirjan. Päädyimme kovakantiseen kirjaan, koska siihen saatiin enemmän asiaa ja se säilyy paremmin. Kun ihmiset vaihtuvat, kirja voidaan antaa uudelle omistajalle, Veijola kertoo.

 

Siirtolapuutarhan rantasauna on Sulkurannan asukkaille ylpeyden aihe. Karhula ja Veijola ilmoittavat useaan otteeseen, että kyseessä on Jyväskylän paras rantasauna. Näkymä saunan kuistilta Jyväsjärven toisella puolella seisovaan kaupungin keskustaan on kesäiltana komea, eikä miesten väitettä tohdi epäillä.

Saunan juuret ovat lähes yhtä pitkät kuin itse puutarhan. Se rakennettiin talkoovoimin 1950 ja sitä on sittemmin laajennettu ja remontoitu useaan otteeseen.

Nykyään sauna lämpiää kesäkauden aikana kolmesti viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Maanantain löylyt lämmitetään talkoovoimin, mutta keskiviikkona ja lauantaina saunan tulista vastaa jonkin mökin väki. Saunavuoro kiertää viikoittain, joten yhden mökin asukkaat joutuvat lämmityspuuhiin yhdeksi viikoksi kerran seitsemässä vuodessa.

Kirjan kirjoittaneiden herrasmiesten mökit seisovat niin sanotulla Sulkurannan vanhalla puolella. Talousvesi täytyy hakea kaivolta eikä viemäröintiä ole, joten käytetty vesi päätyy tyypillisesti maahan pensaan juurelle. Miehet eivät kuitenkaan haikaile tilkuiltaan pois.

– Seuraava kehityskohde saattaisi olla puhtaan veden saaminen tänne vanhalle puolelle, mutta en minä välttämättä edes haluaisi sitä, Karhula toteaa.

– Mökistä pitää puuttua sellaisia mukavuuksia, joita kotona on. Niitä mukavuuksia osaa sitten arvostaa kotona, Veijola komppaa.

Varsinkin vanhemmille yksin asuville naisille yhteisö ja lähellä olevat naapurit tuovat turvaa, mutta suurin syy Sulkurantaan asettumiseen on miesten mukaan edelleen puutarha.

– Suurin osa mökkiläisistä varmaan asuu kerrostalossa tai rivitaloasunnossa, mutta haluaa vähän enemmän pihaa.

Taloudellisesti ajatellen mökin ostaminen on ollut pitkässä juoksussa hyvä investointi molemmille herroille. Kun Veijola osti mökkinsä, oli kauppahinta nykyrahassa noin 15 000 euroa, Karhulan mökille hintaa tuli noin 22 000 euroa. Tänä päivänä mökkien arvo on ainakin puolet suurempi.

– Paras sijoitus, jonka ikinä olen tehnyt, vaikka tästä ei saisi penniäkään takaisin. Tämä on monelle parasta, mitä Jyväskylä asukkailleen tarjoaa, Veijola toteaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .