Parkanossa löytyi ruumis metsiköstä – 32-vuotiasta miestä epäillään murhasta ja kolmea muuta osallisuudesta ruumiin hävittämiseen

Poliisi epäilee 32-vuotiasta miestä 21-vuotiaan miehen murhaamisesta Parkanossa. Aiemmin nuori mies oli ilmoitettu kadonneeksi, eikä tapauksessa epäilty rikosta. Tutkinnan edetessä tuli poliisin mukaan ilmi seikkoja, joiden perusteella avattiin rikostutkinta.

–  Poliisi pääsi tapahtumien jäljille omien tutkimustensa perusteella, ja miehen ruumiin jäänteet löydettiin Parkanosta metsästä torstaina, Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Pasi Nieminen kertoo.

Poliisi on torstaista lähtien eristänyt Parkanon rautatieaseman läheisyydessä metsässä alueen, jossa rikoksen uhri on poliisin mukaan todennäköisesti surmattu.

Niemisen mukaan vainajaa on yritetty hävittää paikalla olleessa risu- tai puukasassa polttamalla. Koska teko on tehty tämänhetkisten tietojen mukaan joulukuun lopussa, tapahtumapaikka on jäätynyt ja jäänyt lumen alle. Poliisi joutuu sulattamaan uhrin löytöpaikkaa ja on pyytänyt virka-apua Puolustusvoimilta alueen eristyksen valvonnassa.

Poliisi ei toistaiseksi kommentoi keskeneräisen tutkinnan takia teon mahdollista motiivia. Nieminen kuitenkin kertoo, että 32-vuotias epäilty ja 21-vuotias uhri tunsivat toisensa.

–  Päihteet ovat olleet tapahtumailtana mukana, Nieminen sanoo.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi tänään kolme miestä ja naisen teosta epäiltynä. Nainen on 17-vuotias, ja miehet ovat 32-, 67- ja 35-vuotiaita. 32-vuotias mies vangittiin todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Kolme muuta vangittiin todennäköisin syin epäiltynä rikoksentekijän suojelemisesta ja hautarauhan rikkomisesta.

–  Kolmen muun epäillään osallistuneen ruumiin hävittämiseen, Nieminen sanoo.

Yksi tuomittu aiemmin aseen kanssa riehumisesta

Ainakin 32-vuotias mies on aiemminkin ollut tekemisissä oikeusjärjestelmän kanssa. Asiat ovat liittyneet muun muassa päihteidenkäyttöön. Pirkanmaan käräjäoikeuden tietojen mukaan raskain rikosnimike, jolla hänet on tuomittu käräjäoikeudessa, on murhan yritys.

Hänet tuomittiin käräjillä muun muassa murhan yrityksestä vuonna 2005, mutta Turun hovioikeus päätyi lievempään rikosnimikkeeseen. Hänet tuomittiin samaisena vuonna hovissa muun muassa vaaran aiheuttamisesta.

Tuomion taustalla olivat tapahtumat  Parkanossa tammikuussa 2005. Mies riehui humalassa ja uhkasi aseella paikalle tulleita kahta poliisia. Kiinnioton aikana hän ampui sisätiloissa haulikolla ja sotilaskiväärillä. Väliseinän läpi tunkeutunut kiväärin luoti meni toisen poliisin läheltä.

Mies kertoi tarkoittaneensa ampua kiväärillä varoituslaukauksen.