Parkkipaikkamaksut yksi syy Rautpohjan lakkoon – päätös oli koko henkilöstön hyväksymä

Lakon on määrä päättyä tänään kello kymmenen. Paperi- ja kartonkiliiketoimintayksikön johtaja Mikko Osara ei näe tarvetta ylimääräiselle keskustelutilaisuudelle.

Yksi Valmetin metallityöntekijöiden lakkoon johtaneista syistä olivat parkkipaikkamaksut. Aiemmin Valmetin henkilökunta on saanut pysäköidä tehtaan parkkipaikoille ilmaiseksi, mutta lokakuun alusta alkaen tehdas siirtyy päivämaksuihin. Ennen henkilökunta maksoi vain lämmitystolpallisista paikoista.

Pääluottamusmies Tuomo Leinosen mukaan maksut nostavat työssäkäynnin kustannuksia. Leinonen pitää muutosta myös epätasa-arvoisena muun muassa maalla, julkisen liikenteen ulottumattomissa asuvia kohtaan.

– Meille ei olla annettu mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Pitkään on puhuttu vain, että pysäköintiin tulee muutoksia, mutta maksullisuudesta alettiin puhua vasta ennen kesälomia. Muissa Valmetin yksiköissä henkilökunta saa pysäköidä ilmaiseksi, Leinonen kertoo.

Paperi- ja kartonkiliiketoimintayksikön johtaja Mikko Osaran mukaan päätökset pysäköinnistä hoidetaan paikallisesti, eikä Valmetilla ole yhteistä linjaa parkkipaikkojen suhteen.

– Päätös parkkipaikkamaksuista oli koko henkilöstön hyväksymä. Aiemmin paikkoja on jaettu arpomalla ja meillä on ollut nimettyjä paikkoja, ja osa on pysäköinnyt muualle kuten Hippoksen alueelle. Maksujen myötä kaikki henkilöstöryhmät ovat nyt samalla viivalla.

Osaran mukaan pysäköintimuutokset ovat osa Valmetin Fiksusti töihin -hanketta, jolla pyritään kaikki työpaikkaliikkumisen muodot huomioivaan politiikkaan. Muutokseen vaikuttivat myös Hippoksen alueelle tulevat rakennushankkeet.

Osaran mukaan halvimmillaan pysäköinnin päivämaksu tulee olemaan 50 senttiä päivässä. Kalleimmat paikat tulevat olemaan kaksi euroa päivässä. Kukin maksaa paikoista käyttönsä mukaan. Yö- ja viikonloppuvuorolaisille paikat ovat maksuttomia.

 

Lakon jälkeen ei järjestetä ylimääräistä keskustelutilaisuutta

Myös muutokset työaikojen liukumissa ovat aiheuttaneet harmitusta Valmetin työntekijöissä. Tuomo Leinosen mukaan aiemmin töihin sai tulla kolmen tunnin liukuma-ajan puitteissa, mutta nyt aika on typistetty puoleen.

– Tämä ei kannusta fiksusti töihin tulemiseen vaan päinvastoin vaikeuttaa töihin tulemista. Esimerkiksi julkisen liikenteen aikataulut on nyt vaikeampi sovittaa työaikoihin, Leinonen harmittelee.

Mikko Osaralle liukuma-aikojen muutos tulee uutisena.

– Meillä on ollut jo useita vuosia voimassa sopimus liukuma-ajoista. En ole kuullut, että siihen olisi tehty mitään muutoksia.

Epäselvyydet korostavat keskustelun merkitystä Valmetin työnantajien ja -tekijöiden välillä. Osaran mukaan ylimääräistä keskustelulutilaisuutta ei lakon seurauksena kuitenkaan järjestetä.

– Olemme jo ennen lakkoa sopineet päivän keskusteluille. Selvää on, että kommunikaatiota täytyy lisätä, mutta nyt menemme keskustelu kerrallaan.

Tulevan keskustelun ajankohtaa Osara ei halua kertoa.

Metallityöntekijöiden lakko alkoi torstaina ja se on määrä päättyä perjantai-iltana kello kymmenen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .