Patria: Lindén ei ole tehnyt yhteistyötä Patrian kanssa

"Hänellä ei ole ollut meidän kanssa mitään tekemistä"

Entinen ministeri Suvi Lindén ei ole tehnyt minkäännäköistä yhteistyötä Patrian kanssa, kertoo Patrian viestintäjohtaja Birgitta Selonen.

– Ei ole tehnyt mitään (yhteistyötä) ja mitään yhteyksiä häneen ei ole, Selonen sanoo STT:lle.

– Lindén ei ole meiltä ostanut yhtään mitään eikä hänellä ole ollut meidän kanssa mitään tekemistä.

Asia nousi julkisuuteen Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen tapauksen yhteydessä. Iltalehden mukaan juuri Lindén löysi suomalaismiehen hotellihuoneesta kuolleena ja Lindén oli ollut liikemiehen tuttava pitkään. Lindén on jo aiemmin kertonut, ettei ollut liikkeellä Patrian asioissa, vaan tietoyhteiskunnan edistämistä koskevissa asioissa.

Viestintäjohtaja Selosen mukaan Ugandassa kuollut liikemies oli tavannut Patrian myyntihenkilön tammikuussa ja kertonut tuolloin, että Suvi Lindén on mukana liikemiehen matkaseurueessa.

Selosen mukaan Patrialla ei ole sen enempää tietoa liikemiehen ja Lindénin yhteistyöstä. Ugandalaismediat ovat puolestaan kertoneet, että liikemies ja Lindén tulivat maahan yhteisellä kutsukirjeellä.

– Tämä liikemies on silloin (keskustelussa) todennut, että hän on muissa, hänen omissa hankkeissaan matkalla Afrikkaan ja voisiko siinä samalla mahdollisesti näyttää Patrian esitteitä, Selonen sanoo.

– Todennäköisesti tämä kutsukirje liittyy niihin muihin juttuihin. Hän ei ole meille kertonut silloin, mikä hänen matkansa tarkoitus on ollut.

Selosen mukaan Patrian hallituksen oli määrä kokoontua tänään kello 17 käsittelemään Ugandan tapausta.

Lindén kiistää väittäneensä olleensa Ugandassa laajakaistakomission toimeksiannosta

Uusimmat

Kotimaa

Turvapaikanhakija ei tiennyt juristiaan oikeustaistelun aikana – Abraham kertoo joutuneensa pakkopalautetuksi hengenvaaraan väärällä nimellä

Minna Canth -kirjailija Minna Rytisalo veti pääkirjaston Minnansalin ääriään myöten täyteen – vaikuttajan Jyväskylän-vuodet nousevat nyt uuteen arvoon

Kaksikko ryösti kaupan Paraisilla, poliisi nappasi epäillyt koiran avulla

Väitöstutkimus: D-vitamiinin puutos vaikuttaa useiden sairauksien syntyyn – tämän verran suomalainen tarvitsee ravintolisää päivässä

Linja-auto ja aura-auto kolaroivat jäisellä tiellä Loimaalla –  matkustajat selvisivät säikähdyksellä

Turistibussi jumahti jyrkkään ylämäkeen Riihivuorentiellä ja valui päin puita ja sähkölinjoja – yksi loukkaantui

Vuoden Matti on meteorologi Matti Huutonen – Nykänen sai tittelin ensimmäisenä 1983

Viikonloppu lämmin koko maassa, vuoden korkein lämpötila mitattiin Juupajoella – pakkanen häätää kevään tunnun ensi viikolla

Sote-uudistuksen läpimenossa kyse "erittäin ohuesta oljenkorresta"

Hankasalmen Häkärinteillä vakava tapaturma: hyppyristä laskenut mies meni tajuttomaksi, pelastushelikopteri vei Kuopioon

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.