Patria lyttää väitteet siitä, että Ugandassa kuollut suomalaismies olisi saanut markkinointiluvan yhtiössä johtoasemassa olevalta

Iltalehti: Kuolemaa tutkitaan murhana.

Puolustusteknologiaa valmistava Patria pysyy aiemmassa kannassaan, että Ugandassa kuollut suomalaisliikemies oli saanut Patrian markkinointiluvan myyntipäälliköltä, jolla ei ollut riittäviä valtuuksia luvan antamiseen.

Helsingin Sanomat on nostanut esiin, että suomalaisliikemiehellä olleen valtuuskirjeen allekirjoittanut Patrian työntekijä oli kuitenkin titteliltään johtaja. HS julkaisi kuvan liikemiehelle Mosambikin-matkaa varten osoitetusta lupakirjeestä, jonka oli allekirjoittanut Patrian johtaja Markku Koivisto. Lehti kertoi myös nähneensä osan Ugandan-matkaa varten annetusta kirjeestä. Kirje oli lehden mukaan identtinen Mosambikin kirjeen kanssa.

Patrian viestintäjohtaja Birgitta Selonen vahvistaa STT:lle sähköpostitse, että Helsingin Sanomien esittämä kirje on aito ja että myyntijohtaja Koivisto oli allekirjoittanut myös kirjeen Ugandaan.

Selonen korostaa, että tittelistään huolimatta Koivisto ei kuulu liiketoiminnan johtoryhmään.

– Hän (Koivisto) on myyntijohtaja, joka raportoi myynti- ja markkinointijohtajalle, joka puolestaan raportoi Land-liiketoiminnan liiketoimintajohtajalle, Selonen kirjoittaa.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mika Lintilä (kesk.) arvioi STT:lle eduskunnassa, että sekavan tulkinnan takana on Patrian käyttämät englanninkieliset tittelit.

– Patrialla on englanninkielisellä tittelillä useampia myyntijohtajia, mutta ne on sitten käyttänyt tässä päällikkö-nimikettä käännettynä suomeksi, Lintilä selitti.

Tittelien epäselvyydestä huolimatta viestintäjohtaja Selosen mukaan Patrian aiempi kommentti pitää edelleen paikkansa, eli kirjeen allekirjoittajalla ei ollut valtuuksia luvan antamiseen.

Ministeri Lintilä puolestaan sanoi, että hänellä on edelleen luottamus Patrian johtoon.

Iltalehti: Kuolemaa tutkitaan murhana

Liikematkalla ollut noin 40-vuotias suomalaismies löytyi viime viikolla kuolleena hotellihuoneesta Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Patrian johto sanoi jo aiemmin, että yhtiö teki virheen antaessaan miehelle luvan markkinoida tuotteita maassa.

Iltalehti kertoo, että Kampalan poliisi tutkii suomalaismiehen kuolemaa murhana.

Miehen kanssa matkustanut entinen ministeri Suvi Lindén kertoi eilen Facebook-tilillään, että hän ei ollut liikkeellä Patrian asioissa, vaan tietoyhteiskunnan edistämistä koskevissa asioissa. Lindén totesi, että kuolemantapauksen tutkinta kuuluu viranomaisille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Yk:n laajakaistakomissio ei tiennyt Lindénin Ugandan-matkasta

Ugandassa kuollut suomalainen oli saanut luvan markkinoida Patrian tuotteita – Toimitusjohtaja Ylelle: Harkinta petti

Ugandalaislehti: Suomalaismiehellä oli väärennetty kutsukirje

Ministeri Lintilä sai kaipaamansa Uganda-lisäselvityksen Patrian toimitusjohtajalta

Ex-ministeri Suvi Lindén: En ollut Ugandassa Patrian asialla