Paukkupakkaset tulevat – autoilija, huomioi nämä ennen matkaan lähtöä

Akkuongelmat aiheuttavat usein tien päälle jäämisiä pakkasten aikaan.

Sääennusteiden mukaan ensi viikolla Suomeen on odotettavissa kovia pakkasia, mikä tarkoittaa perinteisesti ongelmia autoilijoille.

Usein syynä tielle jäämiseen pakkasten aikaan on akkuongelma. Tällöin auto ei yksinkertaisesti käynnisty eikä matkaa ole päästy välttämättä edes aloittamaan. Ongelmien välttämiseksi akun kunto kannattaa testauttaa säännöllisesti.

Akun elinikään voi myös vaikuttaa omalla toiminnallaan. Varsinkin pakkasella lyhyiden matkojen ajamista kannattaa välttää, koska akku ei ehdi latautua kunnolla. Polttoainekäyttöinen lisälämmitin tyhjentää myös akkua.

Akun lisäksi autoilijoiden olisi syytä tarkistaa myös jäähdytin- ja pesunesteen pakkaskestävyys. Liian laimeat nesteet voivat jäätyessään rikkoa putkia ja letkuja. Dieselautoilijoiden pitää taas tankatessaan huomioida, että tankissa on riittävän pakkaskestävää polttoainetta.

Sitä varten, että matka ennakkovalmistautumisesta huolimatta katkeaa, kannattaa varautua pitämällä autossa mukana lämmintä vaatetta ja heijastinliivejä. Lisäksi pitää huolehtia siitä, että avustusnumerot ovat puhelimen muistissa ja puhelimen akussa virtaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .