Pauli Partasesta kunnallisneuvos

Partasella on vankka kokemus kunnallisista luottamustehtävistä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pauli Partaselle kunnallisneuvoksen arvonimen.

Majuri (evp.) Pauli Partanen on toiminut urallaan erilaisissa kunnallisissa luottamustehtävissä. Kaksi viime kautta hän on ollut Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Tätä ennen hän johti Jyväskylän maalaiskunnan kunnanvaltuustoa.

Kunnan- tai kaupunginvaltuutettuna Partanen on ollut 24 vuotta. Siitä ajasta hän hoitanut lähes 11 vuotta valtuuston puheenjohtajan ja kahdeksan vuotta kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajan tehtävää.

Jyväskylän maalaiskunnan valtuuston puheenjohtajana Partasella oli ratkaiseva rooli Jyväskylän kaupungin, maalaiskunnan ja Korpilahden yhdistymisessä.

Lisäksi Partasella on vuosien varrella ollut lukuisia muita luottamustehtäviä. Hän on johtanut muun muassa Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallitusta vuodesta 2009. Tässä tehtävässä Partanen on ollut keskeisesti mukana toisen asteen koulutuksen järjestämisessä ja kehittämisessä Keski-Suomessa.

Kunnallisneuvoksen arvonimi luovutetaan kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 20. maaliskuuta.

Juttua korjattu 11.3. klo 10.02: Partanen on reservin majuri, ei kapteeni.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Oikaisu juttuun Pauli Partasen saamasta arvonimestä (10.3.)

Jussi Halttusesta opetusneuvos