Pedofiilien ilmiantajana tunnetulle miehelle syyte

Pedofiilien ilmiantajana tunnetulle miehelle luettiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa keskiviikkona syyte yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Syyttäjän mukaan mies julkaisi ylläpitämällään Facebook-sivustolla törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun miehen kuvan. Lisäksi hän linkitti kuvan uutiseen, jossa kerrottiin miehen hieman yli kahden vuoden ehdottomasta tuomiosta. Pedofilian uhrien puolesta -sivustolla tiedot olivat useiden henkilöiden saatavilla.

Syyttäjä katsoo, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan tuomitulle vahinkoa ja kärsimystä.

Syytetty kiistää syytteen. Avustajansa mukaan mies on julkaissut vain sellaista tietoa, jonka kuka tahansa olisi itsekin löytänyt netistä. Tuomittu mies oli laittanut itse kuvansa nettiin.

Oikeus antaa ratkaisunsa 9. huhtikuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän yliopistoon noin 150 sukupuolineutraalia vessaa – "Ihmisen ei tarvitse vessaan mennessään määritellä, onko hän mies vai nainen"

Kirrinkydöntien hidastetöyssy poistetaan asukkaiden toivomuksesta – valituksia on tullut tarpeettomuudesta ja töyssystä lähtevästä äänestä

Jyväskylän yliopiston avoin sosiaalityön opetus alkaa Keuruulla

Vaarallinen työtapa oli jatkunut vuosia – lopulta leikkuri vei työntekijän peukalon tehtaalla Laukaassa

Onko tässä Jyväskylän HLBTIQ-ystävällisin asuinalue? – Katso kuvat hulmuavista sateenkaarilipuista

Ainakin kolme kaupunkia Suomesta hakee kulttuuripääkaupungiksi – "Jokainen kaupunki voi vain voittaa"

HS: Fonectalla laaja tietovuoto – mukana arkaluonteisia henkilötietoja

Laukaan kovan onnen nautatilalla saatiin uusi aitaus valmiiksi – eläimet nauttivat kesäpäivästä läheisellä niityllä, katso video

Valkeakosken sosiaalitoimelle vakava huomautus, ei puuttunut apulaisoikeusasiamiehen mukaan lapsen mielivaltaiseen kohteluun lastensuojeluyksikössä

Baariyrittäjä avautui Jyväskylän kaupungin rajoittavista linjauksista – Katupäällikkö: "Jos kaikki vetäisivät kadulle köysiä, olisi se äkkiä melkoinen villi länsi"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.