Peikonlehti pitää pintansa vihersisustuksessa –  trendikäs hankkii myös sitruspuun

Klassinen peikonlehti pitää pintansa vihersisustuksessa erityisesti kirjavalehtisenä ja jättikokoisena versiona. Halutuimmat huonekasvit ovat enimmäkseen niitä, joita on totuttu näkemään mummoloissa.

–  Niistä saatetaan maksaa ihan uskomattomia summia, sanoo puheenjohtaja Paula Heino-Linnahalme Huonekasviseurasta.

–  Jopa 50–60 euroa yhden tai kahden lehden pistokkaasta.

Julkisista tiloista tuttua jättipeikonlehteä on välillä vaikea löytää kaupoista. Ja joskus tavallista peikonlehteä myydään jättipeikonlehtenä, joko huijaustarkoituksessa tai tietämättömyyden vuoksi.

–  Taimissa on pieniä eroja, Heino-Linnahalme sanoo.

Kasvitreffejä ja ruukkuralleja

Vihersisustaminen on kasvattanut suosiotaan jo muutaman vuoden ajan. Huonekasvit-nimisessä Facebook-ryhmässä on yli 30  000 jäsentä. He vertailevat kasvejaan, vaihtelevat pistokkaita ja pyytävät vinkkejä ongelmatilanteisiin.

–  Viherkasvit palasivat pitkän kliinisen ja graafisen mustavalkosisustuskauden vastaiskuna, sanoo sisustusstailisti Susanna Vento.

–  Kodeista haluttiin jälleen kodikkaita keitaita ja persoonallisia levähdyspaikkoja.

Vento ja Riikka Kantinkoski ovat julkaisseet viherkasveista kirjan nimeltä Green Home Book. Siinä annetaan hoito-ohjeita yleisimmille huonekasveille ja näytetään, miten kasvit voi kotona asetella esille. Parin viime vuoden aikana on julkaistu kasa muitakin huonekasvioppaita.

Harrastuksen suosiosta kertoo myös se, että Facebookin Huonekasvit-ryhmän pohjalta on syntynyt rekisteröity yhdistys Huonekasviseura. Se on toiminut nyt reilun vuoden verran.

–  Olemme järjestäneet kasvitreffejä, ruukkurallin, kursseja ja luentoja, listaa puheenjohtaja Heino-Linnahalme.

Yhdistys julkaisee omaa lehteään Peikonlehteä. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sisältää kaikkea kasviesittelyistä asiantuntija-artikkeleihin. Jokaisessa numerossa on yksi julkkishaastattelu, jossa tunnettu henkilö kertoo suhteestaan huonekasveihin.

–  Seuraavassa lehdessä haastatellaan Seela Sellaa, Heino-Linnahalme kertoo.

Kukkivat kasvit tulevat

Osa kasviharrastajista keräilee erityisesti vanhoja perinnekasveja – mieluiten sellaisia, joiden emokasvi on yli 50-vuotias.

–  Voi olla vaikkapa kiinanruusu, jonka emokasvi on 1930-luvulta, Heino-Linnahalme kertoo.

Sisustusstailisti Vento arvioi, että viherintoilu kehittyy runsaiden leikkokukka-asetelmien, kukkivien kasvien ja hyötyviherkasvien suuntaan. Esimerkiksi sitruspuut kiinnostavat.

–  Myös rosmariini on kaunis pikkupuu, Heino-Linnahalme vinkkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.