Pekkarinen ärähti Aallolle – Keski-Suomi uhattuna

Jyväskyläläinen kansanedustaja ja eduskunnan I varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) antaa pyyhkeitä vihreiden jyväskyläläiselle puheenjohtajalle, kansanedustaja Touko Aallolle. Pekkarisen mielestä vihreiden vaatimus maakuntien määrän vähentämisestä 12:een on riskin ottamista Keski-Suomen kannalta.

– Kataisen hallituksen aikaisen suunnitelmien mukaan jopa 20 000 asukkaan kunta olisi ollut kelvollinen peruspalvelujen järjestämiseen. Nyt eräät liki Keski-Suomen kokoiset maakunnat eivät olisi muun muassa Aallon mielestä kelvollisia maakuntia, Pekkarinen hämmästelee tiedotteessaan.

– Lähestyminen 10 maakunnan mallia tänään poliittisessa retoriikassa saattaa tulla omille kintuille Keski-Suomessa. Kuka sen on sanonut, etteikö nyt jo Kuhmoisten menettävä maakuntamme olisi kohta "listittävien" joukossa, vaikka me kuinka maakuntana taistelisimme, Pekkarinen sanoo.

Hänen mielestään maakuntauudistus, eli kaikkien muiden maakunnissa olevien tehtävien kuin soten kokoaminen, olisi ollut vietävissä jo nyt päätökseen. Nyt kuitenkin koko paketti menee uuteen valmisteluun.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .