Pelti rytisi lauantaiyönä urakalla – kaksi hirveä menehtyi, Saarijärvellä metsäkauris säntäsi henkilöauton eteen kohtalokkain seurauksin

Heinäkuinen kesäyö koitui lauantaina kahden hirven ja yhden metsäkauriin kohtaloksi.

Ensin pelti rytisi Mänttä-Vilppulassa Ruovedentiellä, jonne pelastuslaitos sai hälytyksen kello 22.55. Kuskille ei sattunut kolarissa mitään, mutta osallisena ollut hirvi oli kuollut rytäkässä heti.

– Autosta laukesivat turvalaitteet, joten se on ajokunnoton, palomestari Pauli Keskinen kertoo.

Kolariin johtaneesta tilanteesta hänellä ei ollut tarkempaa tietoa.

– Tilanteet tulevat yleensä äkkiä. Ei niiden päälle tahallaan ajella.

Tuntia myöhemmin Kuhmoisissa Tampereentiellä, noin kilometri valtatie 24:ltä, sattui niin ikään hirvikolari. Kuljettaja ja kyydissä ollut matkustaja eivät loukkaantuneet tilanteessa, mutta hirvi menehtyi.

Auto vaurioitui tilanteessa sen verran, että se jouduttiin hinaamaan pois onnettomuuspaikalta.

Saarijärvellä Väätäiskylän ja Karstulan välillä menehtyi metsäkauris törmäyksessä henkilöauton kanssa puoli kolmen jälkeen yöllä. Auton kyydissä oli kolme ihmistä, joista yksi loukkaantui lievästi. Ambulanssi kävi onnettomuuspaikalla tarkastamassa tilanteen.

Auto vaurioitui kolarissa ajokelvottomaksi.

Ähtärissä Kaijantiellä henkilöauto ajoi ulos tieltä 90 asteen mutkassa. Auto varioitui jonkin verran pyörähdettyään katon kautta ympäri, yksikönjohtaja Seppo Koivisto Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo.

– Kyydissä olleet nuoret eivät loukkaantuneet tilanteessa. Kuljettajalla oli pieniä pintanaarmuja, hän sanoo.

– Varmaan vähän liian lujaa on ajettu. Se on paha mutka.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .