Perhon kunta ei pidennä työntekijöidensä työaikaa

Perhon kunta ei pidennä työntekijöidensä työaikaa, vaan jättää tältä osin noudattamatta kilpailukykysopimusta tammikuun 2018 loppuun asti. Muilta osin, kuten lomarahojen leikkauksilla, kunta noudattaa sopimusta. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina.

Asiaa valmistelleen sivistystoimenjohtaja-hallintojohtaja Mervi Pääkön mukaan päätöksessä ei ole kyse kunta-alan kapinasta vaan siitä, ettei laskelmien mukaan työajan pidentämisestä olisi mitään hyötyä Perhon kunnan pienessä organisaatiossa.

Kunnassa ei ole paljon samaa työtä tekeviä, joten työajan pidennys ei toisi säästöjä esimerkiksi siten, että sijaisia tarvittaisiin vähemmän. Perhossa ajatellaan, että työajan pidennys voisi heikentää työssä jaksamista.

Vuokko Möttönen (kesk.) jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Hänen mukaansa päätös asettaa kunnassa asuvat työntekijäryhmät eriarvoiseen asemaan. Sote-alan työntekijät siirtyivät vuodenvaihteessa kunnasta maakunnallisen Soiten palvelukseen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .