Pertti Kurikan nimipäivät voitti – Punkbändi tekee Euroviisuhistoriaa

Pertti Kurikan nimipäivät -yhtye voitti Uuden musiikin kilpailut myöhään lauantai-iltana ja edustaa siis Suomea seuraavissa Euroviisuissa toukokuussa Itävallassa. Voittoisa ryhmä oli kisassa lopulta selkeä voittaja. Voittokappale oli nimeltään Aina mun pitää, jolla on pituutta vain noin puolitoista minuuttia.

Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeen jäsenten keski-ikä on 40 vuotta. Punkmusiikkia esittävä bändi haluaa nostattaa ihmisten tietoisuutta oppimisvaikeuksista ja kamppailla ennakkoluuloja vastaan. Pertti Kurikan nimipäivät -yhtye tekee toukokuussa historiaa, sillä siitä tulee Euroviisuhistorian ensimmäinen punk-esiintyjä.

Kisassa toiseksi sijoittui Satin Circus ja kolmanneksi Opera Skaala.

Jyväskylästä kisaan osallistuneet Angelo De Nile ja Järjestyshäiriö joutuivat tyytymään heikompiin sijoituksiin.

Euroviisut järjestetään tänä vuonna Itävallan Wienissä 19.–23. toukokuuta. Tällä kertaa mukana on 40 maata, ja uutena tulokkaana kisaan osallistuu Australia.

Eurovision laulukilpailut järjestetään nyt jo 60. kerran. Ensimmäinen kisa käytiin Sveitsin Luganossa vuonna 1956, ja tuolloin voittajaksi selviytyi isäntämaan edustaja Lys Assia.

Suomi tuli mukaan viisukisoihin vuonna 1961. Laila Kinnunen esittämä kappale Valoa ikkunassa sijoittui sijalle 10.

Viime vuonna Suomen edustaja viisukisoissa oli Softengine-yhtye.

Angelo De Nile ja Järjestyshäiriö jäivät nuolemaan näppejään