Perussuomalaiset nousi viime eduskuntavaaleissa työntekijöiden ykköspuolueeksi

Eduskuntavaalitutkimus 2015 on jatkoa vuosien 2003, 2007 ja 2011 eduskuntavaaleja koskeviin tutkimuksiin. Se käsittelee muun muassa vaalikampanjoita, äänestysaktiivisuutta, äänestäjien arvomaailmaa, puoluekannan periytyvyyttä vanhemmilta lapsille ja eri äänestäjäryhmiä.

Perussuomalaiset oli viime vuoden eduskuntavaaleissa työntekijöiden ykköspuolue. Tänään julkistettu eduskuntavaalitutkimus osoittaa, että puolue sai lähes 40 prosenttia työntekijöiden äänistä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset näyttää nousseen myös työttömien ykköspuolueeksi.

Perussuomalaisten kannatus on mielipidemittauksissa tosin pudonnut huomattavasti sitten vaalien.

SDP ja vasemmistoliitto ovat menettäneet työntekijöiden kannatusta. Vuoden 2003 vaaleissa demarit ja vasemmisto keräsivät hieman yli puolet työntekijöiden äänistä, mutta viime vaaleissa osuus oli laskenut kolmannekseen. SDP on lisäksi menettänyt kannatustaan yrittäjien ja ylempien toimihenkilöiden joukossa 2000-luvun aikana.

Kokoomus on yhä leimallisemmin yrittäjien, ylempien toimihenkilöiden ja johtavassa asemassa olevien puolue. Työntekijöistä vain nelisen prosenttia kertoi äänestäneensä kokoomusta viime vaaleissa.

Vähemmän koulutetut suosivat perussuomalaisia. Vihreillä tilanne on päinvastainen, sillä puolueen kannatus nojaa yhä enemmän yliopistokoulutettuihin. Tutkimuksen mukaan sama ilmiö on nähtävissä myös kokoomuksen äänestäjäkunnassa. Keskustan ja vasemmistoliiton kannatus sen sijaan on suhteellisen tasaista kaikissa koulutusluokissa.

Loikka kohti aatteellista oikeistoa

Perussuomalaisten äänestäjäkunta siirtyi viime vuoden vaaleissa vasemmisto-oikeisto-janalla pykälän oikealle. Vielä vuoden 2011 jytkyvaaleissa perussuomalaiset sai paljon kannatusta vasemmalta.

Eduskuntavaalitutkimuksen tutkijat pitävät havaintoa kiinnostavana sen vuoksi, että perussuomalaisilla on vankka kannatus työntekijöiden joukossa, jotka yleensä on liitetty poliittisen kentän vasempaan laitaan. Perussuomalaisten työväestöön kuuluvat äänestäjät ovat siis oikeistolaisempia kuin esimerkiksi SDP:n.

Keskusta on saanut merkittävän ääniosuuden itsensä oikealle laidalle sijoittavien äänestäjien joukossa. Vihreiden äänestäjäkunta sen sijaan on ollut samankaltainen kuin SDP:n, kun mittarina käytetään vasemmisto-oikeisto-janaa.

Perussuomalaisten asenteet ovat lieventyneet

Eduskuntavaalitutkimuksen mukaan perussuomalaisten asenteet tasa-arvo- ja suvaitsevaisuuskysymyksiin ovat lieventyneet sitten vuoden 2011 vaalien.

Perussuomalaiset eivät enää eroa perinteisten arvojen kannalla olevan keskustapuolueen äänestäjistä kieli-, seksuaalivähemmistö- tai sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevissa kysymyksissä.

Perussuomalaisten perusprofiili on edelleen maahanmuutto- ja EU-vastainen, toteavat tutkijat. Puolueen äänestäjät kannattavat yhä enemmän yrittäjyys- ja markkinaorientoitunutta Suomea.

Myös vasemmistoliiton äänestäjäkunnan asenteissa on tapahtunut muutosta. Äänestäjät eivät ole enää niin yrittäjä- tai markkinakriittisiä, tutkijat toteavat. Puolue on niin ikään selkeästi liberaalimpi seksuaalivähemmistöjä ja monikulttuurisuutta koskevissa asioissa ja painottaa aiempaa enemmän ympäristönsuojelua. Vasemmistoliitto siirtyi siten viime vaaleissa selkeästi punavihreäksi puolueeksi.

Vasemmistoliiton äänestäjäkunta onkin muuttunut selvästi ja on yhä naisvaltaisempaa ja nuorempaa, käy ilmi tutkimuksesta.

Vihreät puolestaan on kasvattanut viime vaaleissa kannatustaan ylempien toimihenkilöiden ja johtajien joukossa ja on äänestäjäkunnaltaan urbaani, kuten kokoomuskin.

Lähde: Eduskuntavaalitutkimus 2015

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Presidentti on yhä luotetuin, mutta poliitikotkin pärjäävät

Ehdokkaan sukupuoli vaikuttaa yhä vähemmän eduskuntavaaleissa

Korkeasti koulutettu äänestää, matalasti ei