Perussuomalaiset selvittää äärioikeiston kohuleirin tapahtumia – Käytettiinkö poliitikkojen kuvia ampumaharjoituksen maalitauluina?

Perussuomalaiset on ryhtynyt selvittämään äärioikeistolaisen Kansallismielisten liittouman kohua herättäneen kesäleirin tapahtumia.

Puoluesihteeri Simo Grönroos viestitti lauantaina STT:lle, että puolue selvittää, mistä leirin tapahtumissa on kyse ja mikä rooli puolueen jäsenillä on asiaan.

Maanantaina Grönroos kertoi, ettei leirin tapahtumista ole vielä tietoa.

–  Me tutkimme asiaa, ja tässä vaiheessa ei ole muuta kommentoitavaa, Grönroos sanoi.

Sosiaalisessa mediassa on epäilty, että leirillä pidetyssä ampumaharjoituksessa maalitauluina olivat ainakin pääministeri Antti Rinteen (sd.), opetusministeri Li Anderssonin (vas.) ja miljardööri George Sorosin kuvat.

STT ei ole pystynyt vahvistamaan ampumaharjoitusta koskevien väitteiden paikkansapitävyyttä. Kansallismielisten liittouman verkkosivuilla julkaistussa kuvassa maalitaulut oli osittain peitetty.

Kesäkuun alussa pidetylle leirille olisivat Kansallismielisten liittouman julkaisemien kuvien perusteella osallistuneet muiden muassa Tampereen perussuomalaisten hallituksen jäsen Seikku Kaita sekä uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) johtaja Antti Niemi.

Kaita ei vastannut STT:n yhteydenottoihin. Niemi on kiistänyt Ylelle osallistuneensa tapahtumaan. Korkein oikeus on väliaikaisesti kieltänyt PVL:n toiminnan, kunnes se on lopullisesti ratkaissut jutun, joka koskee liikkeen määräämistä lakkautettavaksi. Turun hovioikeus päätti viime syyskuussa, että PVL ja sen taustayhdistys Pohjoinen perinne on lakkautettava.

Perussuomalaisten Tampereen valtuustoryhmä ja paikallisyhdistys ovat pyytäneet paikallisilta toimijoilta selvitystä leirin tapahtumista.

Liittoumassa mukana laaja kirjo toimijoita

Tutkimuskoordinaattori Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta kertoo, että Kansallismielisten liittouma on alun perin Soldiers of Odinin piiristä perustettu yhteistyöverkosto, joka pyrkii yhdistämään kroonisesti hajanaista kansallismielisiksi itsensä mieltävien kenttää.

Äärioikeistoa tutkivan Kotosen mukaan Kansallismielisten liittouma pyrkii olemaan mahdollisimman avoin foorumi, johon ovat tervetulleita myös PVL:n jäsenet.

Kotonen sanoo, ettei sinänsä ole ennen kuulumatonta, että jonkinlaisia ampumaharjoituksia järjestetään.

–  Mutta totta kai voi pitää varsin kyseenalaisena tai arveluttavana, jos pitää paikkansa, että tässä olisi ollut johtavia poliitikkoja tai mahdollisesti pääministeri maalitaulun kuvassa.

Kotosen mukaan tapauksessa on olennaista, että perussuomalaisten aktiiveja oli ilmeisesti osallistunut samaan tilaisuuteen ja saman järjestön toimintaan tunnettujen uusnatsien kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä sinetöi sote-sopimuksen Mehiläisen kanssa

THL: Keski-Suomessa ei uusia koronatartuntoja – Suomessa kaikkiaan 22 uutta tapausta

Poliisi tutkii Jyväskylän Vanhan hautausmaan ilkivaltaa hautarauhan rikkomisena ja vahingontekona – ketkä kaatoivat hautakiviä ja repivät ristejä irti?

Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, tartuntoja nyt kaikkiaan 7 554

Laukaalainen huvipuistoyrittäjä vannoo korona-aikana elämyspuistojen turvallisuutta – Nokkakivessä poistetaan laitteiden penkkejä käytöstä ja harvennetaan väkeä vuoristoradassa

Helsingin merialueelta löytyi osia ihmisruumiista –  MTV: Kyläsaaren rannalta löydettiin kaksi irtonaista jalkaterää

Uuteenkaupunkiin saapuneella rahtilaivalla useita koronatartuntoja –  yksi toimitetaan ambulanssilla tutkimuksiin, muu miehistö ei poistu laivalta

Mopoilu kiristää nyt tunteita Keski-Suomessa – poliisille sataa uhkaavaa palautetta, partiota heiteltiin miitissä kananmunilla: "Takaa-ajoihin yritetään haastaa, kaikki kuvataan someen"

Alkoholiveroa voidaan korottaa jo ensi vuodeksi – viime vuonna Virosta tuotiin aiempaa enemmän mietoja ja vähemmän vahvoja juomia

Yön uutiskooste: Beirutin räjähdyksen uhriluku kasvaa ja poliisi käytti kyynelkaasua hallitusta vastustaviin mielenosoittajiin, Yhdysvalloissa eniten korkonakuolemia kuukausiin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.