Perussuomalaisilta nuorilta tuki katupartioille

Perussuomalaisten nuorisojärjestö kannattaa katupartioiden perustamista Suomeen.

Järjestön mukaan katupartioita tarvitaan heikentyneen turvallisuustilanteen parantamiseksi.

- Maalaisjärkikin kertoo, että pääosin miehistä koostuva yli 30 000 turvapaikanhakijan joukko on merkittävä turvallisuusriski, sanoo järjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

Perussuomalaisten nuorten mukaan väkivallattomat katupartiot eivät ole ongelma, vaan kaupungilla naisia ahdistelevat miehet. Järjestö katsoo, että jo pelkkä partioiden läsnäolo nostaa kynnystä tehdä rikoksia.

Järjestö toivoo, että viranomaiset olisivat asiassa aloitteellisia ja ohjeistaisivat vapaaehtoisia siitä, missä kansalaispartiointi olisi hyödyllisintä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Keskusta haluaisi eläkerahastot tukemaan suomalaista omistajuutta, mutta yhtiöistä muistutetaan painoarvon olevan jo nyt korkea

Matot ehtii vielä pestä, vaikka kuivuminen kestää nyt pidempään kuin alkukesällä – lue tästä marttojen ohjeet

United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"

Avohakkuista ei kannata luopua kokonaan – Jyväskylän yliopiston tuoreesta tutkimuksesta selviää, ettei ainoastaan jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen ole järkevä vaihtoehto

OAJ listasi 18 "törkykuntaa", jotka lomauttavat opettajia heti lukuvuoden alussa – joukossa Karstula ja Ähtäri, katso koko lista

Ähtärin metsäpalo lähti hakkuujätteen poltosta – levisi kahdelle hakkuuaukealle ja metsään

Liikenneministeriö neuvottelee terveysturvallisuuden ohjeista joukkoliikenteeseen – Finnair edellyttää jo maskipakkoa, HSL suunnittelee asiaa

Jyväskylän entinen kehitysjohtaja Harri Hyvönen jättää SoteDigi Oy:n – uudella toimitusjohtajalla on IBM-tausta 

Virrat houkuttelee opiskelijoita: hulppea asuntoetu ja 400 euroa käteen

Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.