Perussuomalaisten kansanedustaja Ronkainen kysellyt Ylen jutuista hallintoneuvostossa

Jari Ronkainen (ps.) kirjoittaa blogissaan kokevansa, että hänellä on neuvoston jäsenenä oikeus nostaa keskusteluun toimituksellisia linjauksia.

Kansanedustaja Jari Ronkainen (ps.) ilmoittaa kyselleensä Yleisradion hallintoneuvostossa yhtiön toimituksellisista linjauksista. Ronkainen kirjoittaa blogissaan kokevansa, että hänellä on neuvoston jäsenenä oikeus nostaa keskusteluun toimituksellisia linjauksia, vaikka neuvostolla ei ole operatiivista vastuuta journalismista.

Ronkaisen mukaan Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen pitää sisältöasioiden ottamista esille neuvoston kokouksissa jopa suotavana.

Ronkainen sanoo pyrkivänsä vaikuttamaan niin, että tasapuolisuus Ylen uutisoinnissa lisääntyisi. Ronkaisen mielestä Ylen uutisointi muun muassa eduskunta-avustaja Terhi Kiemungista ja presidentti Donald Trumpista ei ole ollut tasapuolista.

Atte Jääskeläinen: En koe hallintoneuvoston keskusteluja painostuksena

Seura: Ylen journalismia kohtaan poliittista painostusta hallintoneuvostossa