Pesäpalloilija odotti ambulanssia pitkään - hätäkeskus toimi oikein

Hätäkeskuslaitoksen mukaan päivystäjä toimi oikein, vaikka avunsaanti viipyi, kun nuori pesäpalloilija oli saanut pallosta päähänsä.

Tapaus sattui lauantaina Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla. 17-vuotias sieppari joutui sairaalaan saatuaan pallon päähänsä. Avun saaminen kesti 40 minuuttia, ja lisäksi oli ilmeisesti epäselvyyttä siitä, minne potilas kuljetetaan.

Hätäkeskuslaitoksen mukaan aluksi ei pyydetty ambulanssia. Sen sijaan hätäkeskukseen soittaja halusi saada terveyskeskuksen puhelinnumeron, mikä hänelle annettiin.

Hätäkeskus sai samalta ihmiseltä uuden puhelun hieman myöhemmin. Ilmoittaja ei ollut saanut yhteyttä terveyskeskukseen, ja pyysi ambulanssia paikalle.

Päivystäjä lähetti paikalle ambulanssin kiireelliselle sairaankuljetustehtävälle, jolloin potilas tulee tavoittaa 20 minuutissa. Ambulanssi oli paikalla 18 minuutissa. Hätäkeskuksen tehtäviin ei kuulu päättää sitä, missä potilas hoidetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.