Pienkone kolaroi suihkukoneen kanssa Turun kentällä

Turun lentokentällä pienkone törmäsi rullatessa pysäköityneenä olleen suihkukoneen siipeen illalla, kertoo poliisi. Kaksipaikkaisen pienkoneen lentäjä sekä sen matkustaja loukkaantuivat lievästi, ja heidät vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Yksityissuihkukoneessa ei ollut ihmisiä törmäyksen sattuessa. Sen oli tarkoitus lentää Moskovaan iltakymmeneltä, mutta lento peruuntui.

Poliisin mukaan tapahtumat saivat alkunsa tankkauksen yhteydessä, kun ilmeisesti jonkinasteisen käsittelyvirheen takia pienkone karkasi lentäjältä ja törmäsi suihkukoneeseen.

Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja ilmailulain säännösten noudattamatta jättämisenä.

Onnettomuustutkintalautakunta on saanut tiedon tapahtuneesta ja tekee myöhemmin päätöksen mahdollisen tutkinnan aloittamisesta.

Lentokenttä toimii normaalisti, kertoo Turun lentoaseman päällikkö Juha Aaltonen.

Uusimmat

Kotimaa

Ylen päätoimittaja pyysi Jyväskylän yliopistolla anteeksi rekryvideon aiheuttamaa närää – "Keskustelu ei todellakaan ollut mitään hymistelyä"

Ärrävikainen joutuu jonottamaan Jyväskylän seudulla jopa viisi kuukautta – seuraavaksi kokeillaan puheterapeutin vastaanottoa netissä

Järviä rehevöittävästä vieraslajista voi tulla tärkeä biokaasulähde tai lannoitetta – se selviää kolmen vuoden päästä

Sää viilenee mutta kuivuus jatkuu – juuri nyt ilmassa on paljon koivun siitepölyä

Jyskän asukkaat sammuttivat palon asuinalueen läpi menevällä polulla

Isän odottamaton kuolema lähensi Heikki Herliniä ja Riikka-siskoa: "On hyvin tärkeää, että ihmisiä katsotaan ilman massiivisia lokerointeja"

Päiväkodin hoitajaa syytettiin 5-vuotiaan lapsen pahoinpitelystä Jyväskylässä: "Oikeutettu ja hyväksyttävä menettely"

Valiokuntien puheenjohtajuuksista kiinnostava jako: perustuslakivaliokunta SDP:lle, sote-valiokunta keskustalle ja ulkoasiainvaliokunta perussuomalaisille

Eduskuntaryhmät jakoivat valiokuntien puheenjohtajuuksia: Suuri valiokunta vihreille, perustuslakivaliokunta SDP:lle

Petäjäveden liikenneympyrän lähellä savusi – syynä käsistä lähtenyt heinien poltto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.