Pihtiputaalla on ensi sunnuntaina 50 vuoden takaisten poliisisurmien muistotilaisuus – kysyimme paikallisilta, mitä ajatuksia tragedia herättää

Pihtiputaalla järjestetään poliisisurmien muistotilaisuus sunnuntaina 10. maaliskuuta. Tilaisuuden järjestävät yhdessä poliisihallitus ja Pihtiputaan kunta. Tilaisuus alkaa jumalanpalveluksella, jonka jälkeen on seppeleenlasku surmassa menehtyneiden poliisien muistokivellä. Muistotilaisuudessa seurakuntakoti Sallilassa puhuu poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

50 vuotta sitten, perjantaina 7. maaliskuuta 1969 aamupäivällä pienviljelijä, työmies Tauno Pasanen uhkasi perhettään. Pontikkaa ryypiskellyt Pasanen ampui tilannetta selvittelemään tulleet neljä poliisia metsästyskiväärillä. Hänet tuomittiin neljän ihmisen tahallisesta taposta elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Presidentti Mauno Koivisto armahti hänet vuonna 1982. Tragedia ei päättynyt siihen, sillä hän teki uuden henkirikoksen vuonna 1996 surmaten entisen vaimonsa Riihimäellä juopottelun yhteydessä.

Tästä teosta Pasanen tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen, josta hän vapautui 2000-luvun alkupuolella. Nykyisin 85-vuotias Pasanen elää Etelä-Suomessa.

Omaiset olivat myös urheja

Ohjaaja Mikko Niskanen teki tapauksesta vuonna 1972 elokuvan Kahdeksan surmanluotia.

Elokuva on jakanut mielipiteitä, sillä sen katsottiin antaneen surmaajasta liian myönteisen kuvan. Esimerkiksi Pihtiputaan kunnan äskettäin julkisuuteen lähettämässä tiedotteessa pohdittiin, vaikuttiko fiktion luoma kuva syyllisestä yhteiskunnan uhrina liiaksi vapautuspäätökseen.

Monien mielestä armahdus oli epäreilu, sillä Pasanen oli tarkkaan ottaen tuomittu neljästä tahallisesta taposta elinkaudeksi kuritushuoneeseen, eli rangaistukset yhdistettynä kuritushuoneeseen elinajaksi.

Tiedotteessa todetaan, että todellisessa elämässä traagisen surmatapahtumat uhreja olivat surmattujen poliisien lisäksi uhrien ja tekijän omaiset, lähiympäristö ja koko yhteisö. Veikko Riihimäkeä, 53, jäi suremaan vaimo ja yksi lapsi, Onni Saastamoista, 37, vaimo ja pieni vauva, Pentti Turpeista, 33, vaimo ja neljä lasta sekä Mauno Poikkimäkeä, 31 vaimo ja kaksi lasta. Heidän elämänsä suunta muuttui peruuttamattomasti surmien takia.

Nykyisin Pihtipudas tunnetaan muista asioita

Pihtiputaalla surmatyön haavat ja arvet ovat näkyneet pitkään. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pentti Räisänen toteaa, että surmatragediasta jäi Pihtiputaan yllä pitkäksi aikaa tumma varjo.

– Nyt aika ja kuluneet vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja tumma varjo on väistynyt, ainakin haalistunut. Pihtipudas tunnettiin ennen surmalaukauksista, mutta nykyään muista asioista, kuten esimerkiksi Keihäskarnevaaleista, LiigaPlokista, maailman kauneimmasta huoltoasemasta ja lentopallolukiosta, Räsänen luettelee.

Millaisia ajatuksia Pihtiputaan poliisisurma herättää?

 

Carolina Kempas
Lukiolainen

Otin itse selvää, mistä Pihtiputaan surmanluodeissa oikein oli kyse, sillä koulussa tai kotona asiasta ei juurikaan puhuttu. Netistä löytyi tarkkojakin selostuksia kellonaikoineen tapahtuman kulusta. Katsoin myös elokuvan. Järkyttävä tapahtuma se oli, mutta ei se enää meidän sukupolveamme niin paljon kosketa, sillä emme olleet silloin vielä syntyneetkään. Koulussamme on muualta tulleita oppilaita, jotka eivät ole koskaan kuullutkaan tapauksesta. Elokuva oli hyvin tehty, mutta minulle vain yksi elokuvien joukossa. Se kertoo tragedian lisäksi sen ajan maalaiselämästä. Se on aivan erilaista kuin nykyään. 

 

Seppo Kahilainen
Yrittäjä

Tunsin Liisa ja Tauno Pasasen henkilökohtaisesti, sillä ajoin heitä usein taksilla. Surmapäivänä hain Liisan ja pojan heidän naapuristaan Tyynelästä meille kotiin, kun muutakaan paikkaa ei oikein ollut. Lähdin koulukyydille ja tullessa radiossa soi Tapani Pertun Natalie. Sen keskeytti STT:n uutiset tapahtumasta. Se oli minulle valtava järkytys ja muistikuvani tuosta päivästä sen jälkeen ovat yhä hämärät. Elokuvasta minulla ei ole puolueetonta näkemystä. Se on hyvä kuvaus, mutta siinä on paljon fiktiota. Elokuvan tarinasta on monelle tullut tapauksen historia. Ehkä siksi minua on arveluttanut se, että elokuvan pohjalta on tehty sankarikulttia – ja se on tästä asiasta kaukana. Entisen kesämökkini rakensin Pasasten kotimökin hirsistä.

 

Pentti Räisänen
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Muutimme Pihtiputaalle vuonna 1982 ja meitä käytettiin Pihtiputaan kierroksella. Pysähtyminen Kanalanmäellä tietyn pihapolun kohdalla kuului reittiohjelmaan. Tapahtuma oli kaikkien muistissa, mutta siitä ei juuri puhuttu, ei tosin vaiettukaan. Positiivinen asia on ollut, että en ole huomannut paikkakunnalla vastakkainasettelua tai sisäisiä jännitteitä tapahtumaan liittyen. Aika on tehnyt tehtävänsä ja vuosi vuodelta tapahtuma on aina vähemmän tunteissa. Elokuva ei käsittele poliisien traagista kohtaloa ja heidän omaistensa menetystä ja surua juurikaan, joten on ymmärrettävää, jos elokuvasta ollaan myös pahoillaan.

 

Helka Lohtander
Pihtiputaan mummo

Olin parikymppinen kivijärveläinen, kun kuulin poliisisurmista. Se järkytti, sillä elämänmeno muuallakin maaseudulla oli samanlaista. Pelotti, että tapahtuuko jotain meidänkin kylällä. Monet miehet tekivät kovasti töitä ja välillä ryyppäsivät ja tappelivat. Elämä oli erilaista kuin nykyään, se oli sellaista räyhää aikaa. Elokuva on hyvä kuvaus noista ajoista. Tietyllä lailla ymmärrän ampujaa, haki viinasta lohtua ankeaan elämään kun ei osannut muutakaan ja lopulta viinanhuurussa koki kaiken uhkana. Mutta eihän hänen tekoaan voi mitenkään puolustella. Todelliset uhrit olivat poliisit ja heidän omaisensa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .