Piiraisesta AKT:n uusi puheenjohtaja

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n valtuusto on valinnut liiton uudeksi puheenjohtajaksi Marko Piiraisen, 36.

Piirainen on ollut pari vuotta töissä Työväen Sivistysliitossa, mutta sitä ennen hän toimi AKT:n talouspäällikkönä.

Piirainen sanoi valintansa jälkeen uskovansa, että AKT:n maine palautuu puheenjohtajavaihdoksen myötä. Piiraisen lähdön syynä AKT:sta olivat linjaerimielisyydet silloisen, myöhemmin erotetun puheenjohtajan Timo Rädyn kanssa.

- Nyt pitää tietysti keskustella edelleen hallinnossa ja henkilökunnassa, onko jotain sellaisia paineita, jotka on syytä selvittää, Piirainen sanoi valintansa jälkeen.

AKT:n perinne tosin jatkui valtuuston kokouksessa siinä, että julkisuuteen ei kerrottu, äänestettiinkö valinnasta. Piiraisen vastaehdokas SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm vakuutti valinnan jälkeen kisan olleen antoisan.

Piiraisen pesti AKT:n johdossa on katkolla jo vuonna 2014, jolloin järjestetään liiton edustajakokous. AKT:n työehtosopimus päättyy myös alkuvuodesta 2014.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Mopovandaalit iskivät nyt Kuokkalan yhtenäiskoulun tekonurmelle – "ei taida olla kypärän alla kovin paljon järkeä"

Itäsuomalaiselle leirintäalueyrittäjälle syytteet nuorten kesätyöntekijöiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ahdistelusta

Poliisihallitus löysi rahapelien ikärajavalvonnasta vakavia puutteita –  vain joka neljättä nuorta pyydettiin todistamaan ikänsä

Emeritusprofessori Haaviston rikosepäilystä: "Heittää varjon presidenttihaaveiden ylle"

Vastaava lääkäri: Korona nostaa taas päätään Keski-Suomessa, testimäärät Jyväskylässä jyrkässä nousussa – "Tällä viikolla tulee uusia tautitapauksia"

Raati testasi markkinoiden kuusi käsidesiä – voittaja erottui tuoksulla ja tuntumalla

Helsingin hovioikeus kovensi sarjahyväksikäyttäjän tuomiota – mies myi nuorille nuuskaa, jotta nämä suostuisivat seksuaalisiin puheisiin ja tekoihin

EU:n elpymisvälineen koko tai lainojen ja avustusten suhde ei muuttunut huippukokouksen alla – Marin Twitterissä: Ehdotuksessa askelia oikeaan suuntaan, mutta elpymisvälineessä vielä työtä

Oikeustieteellisiin opintoihin otetaan ilmoitettua enemmän opiskelijoita pisteytysvirheen takia

THL: Keski-Suomessa yksi uusi koronavirustartunta – pitkä nollaputki katkesi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.