Pistooli ohimolla oli laiton uhkaus

Hämeenlinnan käräjäoikeus päätyi keskiviikkona siihen, että toimintakuntoisen, ladatun aseen pitäminen kahdesti kaverin ohimolla oli laiton uhkaus. Syyte tapon yrityksestä meni nurin, kun laukaisuyritys jäi uhrin väitteen varaan.

Vuonna 1979 syntynyt mies kertoi hankkineensa 6,35-kaliberisen pistoolin netistä deaktivoituna ja korjanneensa sen toimivaksi.

Ryyppyseurueen muistikuvat maaliskuulta olivat aika olemattomat. Uhri väitti kuulleensa aseen laukaisemisesta kielivän klik-äänen, mutta muut eivät.

Pistoolin piipussa oli patruuna paikallaan, kun poliisi löysi aseen tuolin pehmusteista. Patruunassa ei ollut jälkiä laukaisemisyrityksestä. Poliisin mukaan ase oli toimintakuntoinen, mutta ei täydessä iskussa.

Syytetty oli uhkaillut myös seurueen autonkuljettajaa. Hän sai kahdesta laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta puoli vuotta vankeutta, mikä muutettiin yhdyskuntapalveluksi.



Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.