Pitkäkyntiset veivät Olli Aartosen kukat – viheliäisiä yövieraita kävi palveluasuntojen pihamaalla Jyväskylässä

Olli Aartosta, 63, pistää vihaksi. Pistää vihaksi niin, että silmään on yhä kihota tippa.

Pitkäkyntiset nyysivät lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Aartosen ikkunalaudan parvekelaatikosta 7–8 kukkaa: punaisia ruusubegonioita ja valkoisia kerrottuja petunioita, jotka kukkivat kauniisti yhdessä sinisten lobelioiden seurassa. Lisäksi pihamaan kasvilavalta riivittiin persiljaa. Kesäkurpitsoiden sentään antoivat olla.

– Minä sydämellisenä ihmisenä ihmettelen, miksei henkilö tullut luvan perästä pyytämään, jos hänellä oli todellinen tarve, Aartonen sanoo.

Erityisen röyhkeäksi asian tekee se, että Aartonen asuu Jyväskylän Haapaniemen Validia-talossa, joka on Invalidiliiton palveluasumiseen tarkoitettu yksikkö.

– Lauta-aidassa oleva portti oli jäänyt raolleen, Aartonen arvioi kukkavarkaiden tai -varkaan reittiä.

Hän kertoo, että tulevaisuudessa valvontakameroiden valvovia silmiä on enemmän, eikä samaa yrittävä niin vain pääsekään kuin koira veräjästä.

– Täytyy kysyä, nytkö pitkäkyntisillä on hyvä mieli?

Hän toivoo, että asiasta jotain tietävät ottaisivat yhteyttä Validian henkilökuntaan.

 

Pyörätuolilla liikkuva Aartonen on asunut Haapaniemessä vuoden ja kertoo olevansa "vähän niin kuin pihavastaava". Tänä vuonna talon asukkaat ja aktiivinen henkilökunta laittoivat ensimmäisen kerran ikkunalaudoille kesäkukkia kaikkiaan noin 40 altakastelulaatikossa. Ne ovat tuoneet iloa ja viihtyisyyttä kaikille.

Lisäksi pihaan tehtiin kasvilava, ja marjapuskiakin on istutettu. Suunnitelmissa on laittaa syksyn tullen monivuotinen perennapenkki, johon kasvit saadaan näillä näkymin sponsorivaroin.

Olli Aartonen on aina tykännyt pihanlaitosta, eikä liikuntakyvyn vienyt sairastuminenkaan ole asiaa muuttanut. Ei tämä pitkäkyntisten keikkakaan miestä lannista. Jos jotain hyvää pitää keksiä, kaikeksi onneksi muiden kukat saivat olla rauhassa.

Kukkainnostus juontaa juurensa pitkälle.

– Äitini laittoi aikoinaan Rautalammin kodin pihaan kukkia ja minä jatkoin siitä siellä, kukkaihmiseksi tunnustautuva Aartonen kertoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .