Pitkät odotusajat hillitsevät kansainvälistä adoptiota

Odotusaikojen pidentyminen on syynä kansainvälisten adoptioiden määrän laskuun. Näin uskoo adoptiojärjestö Interpedian toiminnanjohtaja Anja Ojuva. Vanhemmaksi haluavan haku vaikeutuu monesti siksi, että prosessiin lähdetään vasta lapsettomuushoitojen jälkeen. Silloin korkein sallittu ikäraja tulee helposti vastaan.

Ojuvan mukaan odotusaikojen piteneminen johtuu pääosin siitä, että lapsia tulee adoptioon entistä vähemmän. Monissa maissa, kuten Kiinassa, kotimaisen adoption lisääntyminen on vähentänyt ulkomaille adoptoitavien lasten määrää.

Toiminnanjohtaja kertookin järjestöjen katsovan nyt uusiin maihin, ennen muuta Afrikan maihin. Ongelmana on usein kohdemaan järjestelmä, jolloin adoptiota ei pystytä hoitamaan ilman lapsikaupan riskiä.

Suomessa kansainvälisten adoptioiden määrä on vähentynyt lähes puoleen huippuvuodesta 2005, jolloin lapsia saapui yli 300. Ojuvan mukaan kansainvälisten adoptioiden määrä on laskussa muuallakin Euroopassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Pelastuslaitos senioritalon tulipalosta: On harvinaista, että palo syttyy näin uudessa talossa uudelleen

SDP:n mielestä päivähoitomaksujen alentaminen on akuutein työllisyystoimi – kokoomus ja RKP laajentaisivat paikallista sopimista

"Aamulääkkeitäkään ei päässyt hakemaan" – Palokan senioritalon asukkaat odottivat aamulla epätietoisina infoa jatkosta

Suomessa todettu 12 uutta koronavirustartuntaa

Palokan palossa evakuoidut asukkaat joutuvat odottamaan – tavaroita ei sittenkään toistaiseksi pääse hakemaan

Maksullinen pysäköinti varmistaa parkkipaikan keskustassa useammalle, kertovat kaupungit

Onnettomuustutkintakeskus selvittää, onko sillä syytä tutkia Palokan tulipaloa – päätös maanantaina: "Nyt selvitetään, kuinka paljon palo on uhannut asukkaita"

Palokan tulipaloalue eristetty, asukkaat eivät toistaiseksi pääse hakemaan tavaroitaan

Näin senioritalon palo- ja pelastustyöt etenivät Jyväskylässä: Vuodepotilaiden evakuointi haasteellista, sammutusvesi vedettiin Palokkajärvestä

Jaso odottaa viranomaistietoja Palokan palosta, talojen jatkosuunnitelmista ei vielä tietoa – seniorikorttelissa asuu kaikkiaan 200 asukasta, joista vanhimmat ovat yli 90-vuotiaita

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.