Pj-ehdokas Risikko: Olen perinteisempien arvojen kannattaja

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko lähtee kokoomuksen puheenjohtajakisaan. Hän kertoo saaneensa suuren määrän pyyntöjä lähteä mukaan.

Risikko arvioi olevansa muita ehdokkaita leimallisemmin perinteisten arvojen kannattaja.

Risikko uskoo erojen paljastuvan puheenjohtajakisan aikana. Hän ei halua tarkemmin arvioida, minkälaiset arvokysymykset voisivat jakaa ehdokkaita.

Risikko ei allekirjoittanut esimerkiksi kansanedustajien lakialoitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Myöskään elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ei allekirjoittanut aloitetta, kun taas Alexander Stubb oli siinä mukana.

Risikko on toiminut ministerinä seitsemän vuotta ja kansanedustajana 11 vuotta. Hän uskoo, että puheenjohtajuuden kannalta erityisen tärkeää on hänen politiikkaa edeltävä työhistoriansa.

- Olen tehnyt työtä sairaanhoitajana, opettajana ja johtajana. Siihen liittyvä kokemus tuo poliittiseen työhön aivan omanlaisensa näkemyksen ja perustan, Risikko arvioi.

Hän matkustaa tänään Kiinaan edistämään suomalaisten terveysyritysten vientiä.