Pohjakerroksen asunto tuhoutui täysin tulipalossa Helsingissä

Pohjakerroksen asunto tuhoutui täysin Helsingissä Viipurinkadulla torstaina ennen puoltayötä syttyneessä tulipalossa. Päivystävän palomestarin Toni Fohlinin mukaan asunnosta pelastettiin yhteensä neljä ihmistä, joista kaksi parvekkeelta ja kaksi sisätiloista.

Kaksi ihmistä vietiin sairaalaan, koska he olivat hengittäneet savukaasuja.

Lisäksi palomestarin arvion mukaan kymmenestä asunnosta evakuoitiin noin parikymmentä ihmistä. Heistä valtaosa pääsi palaamaan asuntoihinsa pelastuslaitoksen sammutettua tulipalon. Fohlinin mukaan ainoastaan yläpuolinen asunto kärsi savuvahinkoja.

Pelastuslaitoksen mukaan palo oli vaarassa levitä muihin asuntoihin, mutta se saatiin ajoissa hallintaan.

Palomestari arveli perjantaina, että palo sai alkunsa asunnon keittiöstä. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Uusimmat

Kotimaa

Konneveden kirkkovaltuustossa tapahtui täydellinen muutos – Virtaset nousivat vaalivoittoon

Särkilammen maja Saarijärvellä aiotaan kunnostaa – kiinteistö tulee säätiöltä kaupungin omistukseen ja siirretään sitten yhdistykselle

Kyyjärven nuoret kävivät ahkerasti uurnilla – kirkkovaltuusto valittiin kolmen sopuvaalin jälkeen nyt äänestämällä

Kinnula vahvisti kärkipaikkaansa seurakuntavaalien aktiivisimpana koko maassa – Jyväskylä nousi isojen ykköseksi

Vikatikki Haapamäellä poltti rantasaunan maan tasalle

Saarijärven Säästökeskuksen yläkertaan suunnitellaan vuokrattavia majoitustiloja

Verkkoyhtiö tarvitsee lisää rahaa lyhentääkseen omistajakuntiensa takaamia lainoja

Jyväskylän kirkkovaltuuston nuorin haluaa pelastaa Huhtasuon kirkon

Kuusikymppinen mies kävi jälleen käsiksi alaikäiseen Jyväskylässä – taustalla useita tuomioita vastaavista rikoksista

Mansikkien ja mustikkien esi-isät saapuivat Suomeen Keski-Volgan aroilta ja Euroopan mantereelta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.