Pohjanmaalla ja Lapissa varoitetaan liukkaista teistä

Useissa mittauspisteissä oli aamulla lämpöasteita, mutta tiet saattavat olla jäässä.

Pohjanmaan kaikissa maakunnissa saattaa olla aamulla paikoin liukas ajokeli, varoittaa Turun tieliikennekeskus.

Tilanne voi tieliikennekeskuksen mukaan vaihdella hyvinkin selvästi saman alueen sisällä. Useissa mittauspisteissä Pohjanmaalla oli aamun tunteina lämpöasteita, mutta silti lähettyvillä tiet saattavat olla jäässä.

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan Kauhajoella rekan perävaunu kaatui liukkaalla kohdalla tielle aamuneljältä.

Ilmatieteen laitos varoittaa paikoin kuuraisista teistä myös Lapissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.