Pohjoisen metsistä löytyy yhä valtavasti ammuksia

Pohjois-Suomen sotilasläänin alueelta löytyy edelleen valtavat määrät sodanaikaisia ammuksia ja räjähteitä. Raivattavaa riittää, vaikka Puolustusvoimat on jatkanut raivaustöitä vuosikymmenet. Entisillä sotatoimialueilla liikkuu poliisin arvion mukaan aika ajoin myös yksittäisiä luvattomia keräilijöitä.

- Joitakin viitteitä asiattomista kulkijoista on ollut. Tutkintaan tapauksia ei ole muistini mukaan viime vuosina kuitenkaan tullut, sanoo Peräpohjolan poliisilaitoksen päällikkö Seppo Kinnunen.

Räjähdysainelaki kieltää sotamateriaalin keruun maastosta. Löydöksistä on aina ilmoitettava heti viranomaisille. Pääesikunnan tiedotuspäällikön Eero Karhuvaaran mukaan räjähteisiin pitää suhtautua aina äärimmäisen varovaisesti, olivatpa ne kuinka vanhan ja toimimattoman näköisiä tahansa.

Varoituksista ja kielloista huolimatta alan harrastajia löytyy. Suuri räjähdekätkö löydettiin vastikään hankolaisesta omakotitalosta.

Keräilijät vaarantavat paitsi itsensä myös lähiympäristönsä.

Poliisi on purkanut Kemin turma-alueen eristyksen, ja ammukset on kuljetettu alueelta pois. Evakuoidut asukkaat ovat päässeet palaamaan koteihinsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kupanjoen kunnostus valmistuu ensi syksynä – Keuruulla tulviva joki esti työn viemisen loppuun marraskuussa

Jyväskyläläismies nosti 14 000 euron työttömyyspäivärahat, vaikka kävi töissä

Mies autoili päin punaisia keskiviikkoiltana Jyväskylässä – törmäsi suojatiellä kahteen pyöräilijään, molemmat sairaalaan

Isojen kuntosaliketjujen asiakasturvallisuudessa puutteita – "Onnettomuuskirjanpito on olematonta"

Vuoden turhake on korjauskelvoton elektroniikka – erityishaukkuja saavat älypuhelimet

Nelostie aiotaan nostaa penkereelle Vaajakoskella – ely-keskuksen mukaan melutaso ei kuitenkaan nouse

Yön uutiskooste: Haavisto selvittää keskustan eduskuntaryhmälle al-Hol-asiaa, yli 70 kuoli iskussa Nigerissä, naisjohtajien määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa ennätykseen

Verohallinnon kysely: Lähes kaikki suomalaiset maksavat veronsa tunnollisesti ajallaan ja ylpeinä

Jyväskylän seurakunta leikkasi naispappeja syrjivien avustuksia: "Ei voi ajatella, että jos syrjitään ihan vähän, se on ok"

Lännen Media: Vankilavirkailijat ovat joutuneet poikkeuksellisen monen väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi – taustalla saattaa olla liivijengi United Brotherhood

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.