Poikkeuksellisen kirkas tulipallo valaisi yötaivaan – Katso observatorion kuva Hankasalmelta

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä eri puolilla Suomea tehtiin havaintoja kirkkaasta tulipallosta.

Havainnot tehtiin pian puolenyön jälkeen. Keskisuomalaisen lukija luonnehti tekemäänsa havaintoa "taivaalla lentäneeksi tähdeksi, joka räjähti ja tipahti turkoosinsinisenä vasemmalle alaviistoon ja katosi".

Jyväskylän tähtiharrastusyhdistys Siriuksen puheenjohtaja Arto Oksanen kertoo tulipallon tallentuneen yhdistyksen Hankasalmen observatorion AllSky-kameraan osin ohuen yläpilven takaa. Kello 00.13 otetussa kuvassa tulipallo näkyy etelätaivaalla kirkkaana viiruna, jonka toisessa päässä on selvästi kirkkaampi välähdys.

– Kuvasta voi arvioida tulipallon syöksyneen ilmakehään noin 100 kilometrin etäisyydessä Hankasalmen eteläpuolella. Kirkkaus on ollut ehkä täysikuun luokkaa, joka vastannee noin nyrkinkokoista kappaletta, Oksanen sanoo.

Oksasen mukaan havaintoja tulipalloista tehdään kuukausittain muutamia, mutta yhtä kirkkaita kuin viime yönä havaitaan vain muutamia vuodessa.

Havaintoja tulipallosta oli yön ja aamun aikana kirjattu myös tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan nettipalveluun. Tulipallon Äänekoskelta havainnut kuvaa väriä kirkkaan vihertäväksi. Jämsään tulipallo oli näyttäytynyt sini-vihertävänä ja se oli havaitsijan mukaan valaissut selvästi 50 metrin päässä olleen metsänreunan. Jyväskylässä valopallon oli havaittu tippuvan kohtisuoraan alas ja lopulta hiipuneen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.