Poliisi: Eilisiin mielenosoituksiin osallistui Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminnassa mukana olevia henkilöitä

Poliisilla kestää useita päiviä selvittää, jatkoiko PVL laitonta yhdistystoimintaansa.

Eilisiin itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin Helsingissä osallistui Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnassa mukana olevia henkilöitä, kertoo ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista.

Uusnatsijärjestö PVL on määrätty väliaikaiseen toimintakieltoon. PVL:n epäillään jatkavan toimintaansa Kohti vapautta -liikkeenä, jonka mielenosoituksen itsenäisyyspäivänä poliisi myös kielsi.

Kiellon jälkeen jäsenet näyttävät siirtyneen marssimaan Soldiers of Odin -liikkeen riveissä. Sen marssilla nähtiin samoja banderolleja ja kuultiin samantyyppisiä iskulauseita kuin PVL:n aikaisemmilla marsseilla.

Lue myös: Soldiers of Odinin kulkueessa nähtiin Blood Honour Nordic Brotherhoodin banderolli – mistä on kyse?
 

Poliisin mukaan eilisissä mielenosoituksissa ei kuitenkaan käytetty laittomaan yhdistystoimintaan kuuluvia tunnuksia tai muuta sellaista, jonka perusteella poliisi olisi voinut estää tai keskeyttää kokoontumisen.

– Pääsääntöhän kokoontumisessa on, että se on vapaata. Jos siellä jotakin puhutaan tai jotakin tapahtuu, ilmaisuvapaus on jälkikäteisarviointia, ennakkosensuuria ei tässä ole. Asiaa ei voi yksiselitteisesti ratkaista, sanoo Kujala.

– Nyt seuraamme, mitä ilmenee eri lähteistä. On pitkä tie sen miettimiseen, onko kyse yhdistystoiminnan jatkamisesta vai ei. Mitään yksiselitteistä vastausta ei ole.

 

Poliisi selvittää nyt, onko kyseessä ollut laittoman yhdistystoiminnan jatkaminen. Arviointi kestää useita päiviä ja asiasta tiedotetaan myöhemmin.

Poliisi kokoaa nyt yhteen havaintoja sekä käy läpi kuva- ja videomateriaalia. Niitä on kerätty esimerkiksi internetin kautta. Etukäteen on vaikea arvioida kuvamateriaalin merkitystä, Kujala sanoo.

Suurin osa kiinniotetuista päästetty vapaaksi

Kaikkiaan itsenäisyyspäivän mielenosoitukset keräsivät vajaat 5 000 ihmistä Helsingin kaduille. Poliisi kertoi puolenyön maissa, että päivä sujui odotusten mukaisesti, joskin mielenilmaukset aiheuttivat muun muassa katkoksia liikenteeseen.

Suurilta häiriöiltä kuitenkin poliisin mukaan vältyttiin.

Helsingin poliisi teki kaikkiaan 13 kiinniottoa mielenosoituksissa.

Poliisi pidätti sateenkaarilipun kanssa Soldiers of Odin -järjestön kulkueen ohittaneen miehen. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
 

Suurin osa kiinniotetuista on päästetty vapaaksi. Helsingin poliisin viestinnästä kerrottiin STT:lle, että kolme on yhä kiinniotettuna. Poliisi epäilee asiassa yhtä räjähderikosta ja kahta pahoinpitelyä.

Kiinniotettujen osalta poliisi tiedottaa lisää myöhemmin tänään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Soldiers of Odinin kulkueessa nähtiin Blood Honour Nordic Brotherhoodin banderolli – mistä on kyse?