Poliisi: Sarjahukutusjutussa tuomittu liikkuu ehkä punaisella Volvolla

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Pekka Tapani Seppäsen yli 14 vuoden vankeuteen muun muassa kahdesta taposta. P

Itä-Suomen poliisi kertoo saaneensa runsaasti vihjeitä Polvijärven sarjahukutusjutussa tuomitusta Pekka Tapani Seppäsestä. Etsintäkuulutettua miestä ei kuitenkaan vielä ole tavoitettu.

Poliisin mukaan Seppänen on mahdollisesti liikkeellä punaisella Volvollaan, jonka rekisterinumero on CEJ-563. Poliisi toivoo edelleen tuoreita havaintoja miehestä, hänen liikkeistään sekä hänen seurassaan mahdollisesti liikkuvista ihmisistä.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Seppäsen, 51, neljäntoista ja puolen vuoden vankeuteen muun muassa kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Seppänen oli tuomion julistamisen aikaan vapaalla jalalla, koska hovioikeus määräsi noin vuosi sitten hänen vangitsemisensa kumottavaksi.