Poliisi ei käännytäkään venäläismummoa tänään

Poliisi ei käännytäkään venäläistä isoäitiä Irina Antonovaa tänään, kertoo hänen tyttärensä STT:lle.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan Antonovan terveydentila halutaan ensin selvittää. Käännytystä ei tehdä, jos se vaarantaa Antonovan terveyden.

Kyseessä on Paateron mukaan Helsingin poliisin itsenäinen ratkaisu. Helsingin ulkomaalaispoliisista käännettä ei haluttu kommentoida.

Poliisi on aiemmin kertonut Antonovan läheisille, että vanhus käännytetään torstaina aamulla. Hän ei ole saanut Suomesta oleskelulupaa, ja käännytyksestä on lainvoimainen päätös.

Tapaus on saanut runsaasti huomiota Suomessa ja Venäjällä. Käännyttämistä on vastustettu laajasti.

Antonovan lähipiirissä poliisin tuoreimpaan ilmoitukseen suhtauduttiin ainakin ensi alkuun varauksella. Tytär Natalia Käärik kertoi pelkäävänsä, että poliisi tulee sittenkin hakemaan äidin.

Eduskunnassa jätettiin tänään kirjallinen kysymys ulkomaalaislain muuttamisesta isoäitien käännytysten estämiseksi. Allekirjoittajina on 80 kansanedustajaa kaikista puolueista paitsi perussuomalaisista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.