Poliisi epäilee: Salakuljettajat nielivät kokaiinia ja lensivät Pariisista Suomeen

Helsingin poliisi kertoo paljastaneensa epäillyn laajan kokaiinin maahantuonti- ja levityskokonaisuuden. Esitutkinnan mukaan Suomeen tuotiin viime vuonna useissa erissä kokaiinia, joita levitettiin etenkin pääkaupunkiseudulla.

Poliisin mukaan Suomeen tuotiin yhteensä noin kilo kokaiinia, josta esitutkinnassa takavarikoitiin vajaat puolet eli noin 400 grammaa. Aine tuotiin lennoilla salakuljettajien kehon sisällä ja ulostettiin Suomessa.

Kokonaisuudessa on poliisin mukaan selvinnyt kaksi erillistä maahantuontihaaraa. Rikoskomisario Jari Nikonen kertoi, että suurin osa huumeista tuotiin Ranskasta Pariisista, osa Espanjasta.

Poliisin mukaan kokonaisuudessa on selvinnyt kaksi erillistä maahantuontihaaraa. Epäiltyjä tekijöitä on noin 15, joista 11 on otettu kiinni.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Yle: Puolustusministeri Kaikkonen selvityttää, voisiko puolustushallinnon työtehtäviä hajauttaa nykyistä enemmän ympäri Suomea – koskee 13  000:ta työpaikkaa

Kaupunginvaltuusto saa pohdittavakseen aloitteen Havis Amandan siirrosta

Keskussairaalan henkilöstö antoi arvosanan sairaalan johtamisesta – katso tästä henkilöstökyselyn tulokset

IS: Nukkuva nainen aiheutti poliisioperaation Lievestuoreella

Olisiko nyt aika uudistaa EU:n perussopimusta? – Suomalaisasiantuntija ei usko saksalaismepin ehdotuksen saavan laajempaa kannatusta

Budjettikomissaarin vetoomus ei yllättänyt pääministeri Antti Rinnettä – kritiikki on ollut kovaa, mutta Rinne näkee polkuja ratkaisuun

Merinovillan suosio kasvaa, mutta tiesitkö, että sen tuottamisessa on saatettu leikata kivuliaasti lampaan peräaukkoa – villavaatteiden alkuperä tunnetaan edelleen huonosti

Sohjo aiheutti onnettomuuden Keuruulla: auto pyörähti katon kautta ympäri ojaan, kyydissä kolme ihmistä

Autoilija suistui ulos tieltä ja törmäsi kaiteeseen Ruokkeella Jyväskylässä

Kun äiti lähti ja vei lapset mukanaan, jyväskyläläinen Pekka joutui aloittamaan yhden miehen taistelun lapsistaan: "ammattilaiset onneksi näkivät asiat niin kuin ne ovat"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.