Poliisi jekutti poliisiporolla ja -sialla – Harvia 3D-tulostettavalla kiukaalla

VR puolestaan kertoi kaukojunien täsmällisyyden muuttuvan vedonlyöntikohteeksi.

Aprillipäivä on saanut monet tahot kujeilutuulelle. Sosiaalisessa mediassa kansalaisia puijaavat niin poliisit, yritykset kuin tiedotusvälineetkin.

Suomen poliisi kertoo Facebookissa ja Twitterissä, että poliisikoirat haistavat nyt myös vihapuheen. Vihapuhekoiran peruskurssin suorittaneet karvaturrit tunnistavat suomen-, ruotsin-, englannin- ja saamenkielisen vihapuheen.

– Savonkielisen vihapuheen tunnistaminen osoittautui koirille mahdottomaksi tehtäväksi, koska savonkielisessä puheessa vastuu siirtyy aina kuulijalle, kertoo johtaja Arvo Valinta-Kukkahattula erikoispoliisikoirakoulusta.

Helsingissä poliisi kertoo ottaneensa käyttöön poliisisikoja. Niitä käytetään etsimään hajuaistinsa avulla esimerkiksi rahaa, huumeita ja kadonneita ihmisiä. Toistaiseksi ne ovat kuitenkin löytäneet lähinnä tryffeleitä.

– Toki näistä löydöistä on ollut iloa poliisin kahvihuoneissa, toteaa komisario Pertti Takavillamo Helsingin poliisilaitokselta.

Lapissa poliisi puolestaan turvautuu poroihin. Poliisi kertoo hankkineensa kaksi poroa kadonneiden ihmisten etsintään.

Kiuaskivet tulostimesta

VR kertoo, että kaukojunien aikataulussa pysymisestä voi tulevaisuudessa lyödä vetoa Veikkauksen Pitkävedossa. Aluksi kertoimet lasketaan vain vaihtoehdoille 1 (tulee ajoissa) ja 2 (myöhästyy). Myöhemmin mahdollinen saattaa olla myös vaihtoehto X, joka pallopeleissä tarkoittaa tasapeliä.

– Juna-Pitkävedossa merkki tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi sitä, että juna sammuisi vaikkapa Pönttövuoren tunneliin, vaihdevika Ervelässä katkaisisi rantaradan liikenteen koko päiväksi tai lehtikeleillä liukastelevat tavarajunat jäisivät mäkeen sutimaan muun junaliikenteen tukoksi. Kerroin olisi luonnollisesti korkea, mutta niin se on yleisesti ottaen ristillä muutenkin, kertoo liiketoimintapäällikkö Juha-Matti Mäkilä Veikkauksen harrastuspeleistä.

Kiuasvalmistaja Harvia puolestaan tiedotti tänään aloittaneensa 3D-tulostukseen perustuvan kiukaiden ja kiuaskivien tuotannon. Tulostettava kiuas on Harvian tehtaan ensimmäinen malli vuodelta 1950.

Kiuaskivien materiaalia on kehitelty, ja viimein on löydetty sopiva koostumus.

– Ensimmäisessä kivierässä meillä oli liikaa pehmeyttä tuovaa villaa. Tämän seurauksena kivi muutti muotoaan ja levisi kuin Salvador Dalin kello vastuksien päälle, kertoo innovatiivisten tuotteiden kehitysjohtaja Timo Harvia tiedotteessa.

Kiukaan ostajat saavat itse tulostaa kivensä. Kiviresepti tulee jakoon kaikille suomalaisille, yhtiö kertoo.

Sanomalehdillä paikallisia piloja

Sanomalehdet eri puolilla maata ovat aprillanneet etenkin paikallisia kiinnostavilla aiheilla. Esimerkiksi Kainuun Sanomat kertoi, että kaikkien Kainuun kuntien hallinnot keskitetään Kajaaniin keskussairaalan Potilastorniin. Yhdeksänkerroksisesta talosta poistetaan hissit, ja työpisteet jaetaan työntekijöiden kunnon mukaan.

– Oikein rapakuntoiset ohjaamme kellariin, josta he pääsevät pois vasta, kun Cooperin testi menee 12 minuutissa, sanoo dosentti Tanja Lägereld lehden mukaan.

Etelä-Suomen Sanomien jutussa kerrottiin, että Lahdessa kerätään ihmismuuria katuremontin eteen.

Kaleva taas kertoi Oulujärveen siirrettävistä saimaannorpista. Lehti vinkkasi, että Ilmavoimien kuljetuskoneella Ouluun matkustavat norpat olisivat tänään nähtävissä kauppakeskus Valkeassa ennen kuin jatkavat matkaansa.