Poliisi lisää automaatiota liikenteenvalvonnassa

Tekniikalla pyritään osittain korvaamaan poliisien määrän vähennystä. Poliisi ottaa ensi vuonna käyttöön 60 uutta nopeusvalvontakameraa.

Poliisi ottaa ensi vuonna käyttöön uutta tekniikkaa samalla, kun liikennevalvontaa tekevien poliisien määrä laskee entisestään. Poliisien määrä vähenee ensi vuonna poliisiylitarkastaja Samppa Holopaisen arvion mukaan muutamilla sadoilla. Vaikutukset liikennevalvontaan ovat osa siitä.

– Poliiseja pyritään pitämään yhä enemmän tien päällä ja vähemmän paperitöissä sähköistämällä järjestelmiä, Holopainen sanoo.

Poliisi ottaa ensi vuonna käyttöön 60 uutta nopeusvalvontakameraa. Tällä hetkellä kameroita on käytössä 90, eli tulevaisuudessa kameroita on yhteensä käytössä 150. Suomessa on tällä hetkellä noin 930 kameravalvontatolppaa.

Kameroiden käyttöaste on kuitenkin vain 40 prosenttia jo nykyisellä määrällä.

– Osan käyttöasteesta syö se, että kameroita siirrellään. Siihen menee aikaa, ja kameroita pitää myös huoltaa. Myöskään henkilökunta ei riittäisi käymään läpi kameroiden ottamia kuvia, jos kaikki olisivat käytössä, Holopainen sanoo.

Automaatiohenkilöstöä lisätään

Uusien kameroiden käyttöastetta pyritään lisäämään esimerkiksi henkilöstön määrää lisäämällä. Holopainen arvioi, että kuvia ja sakkoja palkattaisiin käsittelemään noin 15 työntekijää lisää. Tällä hetkellä kuvia käsittelee noin 45 työntekijää, joista noin puolet on poliiseja.

– Tällä hetkellä noin kahdeksan prosenttia poliisin liikennevalvonnan työajasta menee automaattivalvontaan, Holopainen kertoo.

Myös valvontatolppia aiotaan lisätä kaupunkialueilla. Toistaiseksi Oulu ja Helsinki ovat poliisin mukaan jo päättäneet lisätä tolppia taajamiinsa.

Tällä hetkellä poliisin vahvuus lukuun ottamatta suojelupoliisia on noin 7 260 henkilötyövuotta, sanoo sisäministeriön hallinto- ja kehittämisosaston osastopäällikkö Jukka Aalto. Määrän lasku on tarkoitus pysäyttää 7 000:een. Automaatio on poliisille entistä tärkeämpi työkalu tulevaisuudessa.

– Poliisi saa esimerkiksi ensi vuodelle viisi miljoonaa lisämäärärahaa ja seuraavalle vuodelle 10 miljoonaa, joista osa menee automaattisen liikennevalvonnan kehittämiseen, Aalto sanoo.

Rattijuopot tehovalvontaan

Tulevaisuudessa rattijuoppoja pyritään seulomaan liikenteestä muun muassa rekisterikilpien automaattisen tunnistuksen avulla. Kun poliisille ilmoitetaan mahdollisesta rattijuoposta, niin tämän kilpi voidaan syöttää järjestelmään.

 – Nyt poliisiautossa oleva laite hakee automaattisesti katsastamattomat, vakuuttamattomat, varastetut ja etsintäkuulutetut autot, Holopainen kertoo.

Rattijuoppoutta tehovalvotaan, koska siihen liittyy noin kolmannes kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.

Uuden tekniikan lisäksi poliisi pyrkii suuntamaan valvontaa esimerkiksi päiväkotien ja koulujen läheisyyteen sekä paikkoihin, joissa liikenneonnettomuuksia on tapahtunut.

Rikesakon saa kohta aiempaa helpommin