Poliisi nappasi kansainvälisen huumeryhmän – toi Tampereelle 3 miljoonan arvosta amfetamiinia

Poliisi nappasi kansainvälisen huumausaineiden maahantuontia harjoittaneen ryhmän. Ryhmä toi amfetamiinia ja hasista Alankomaista Tampereen seudulle. Poikkeuksellista on erityisesti huumeiden reitti, joka kulki suoraan Pirkanmaalle.

Ryhmältä takavarikoitiin Nokialla 11. toukokuuta noin 110 kilon edestä amfetamiinia. Määrästä saa noin 540 000 käyttöannosta. Erän katukauppa-arvo on Pirkanmaalla vajaa kolme miljoonaa euroa. Aineet eivät kuitenkaan ehtineet katukauppaan. Ryhmän epäillään myös tuoneen Suomeen hasista.

Rikoksista epäiltynä on 13 henkilöä, joista 9 on vangittuna tällä hetkellä. Epäiltyjen joukossa ei ole Suomen kansalaisia. Huumeita vastaanottaneet henkilöt asuvat Suomessa. Suurin osa ryhmästä on marokkolaisia, mutta mukana on myös alankomaalaisia, algerialaisia, venäläisiä ja latvialaisia.

Kaikkia epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Poliisi pääsi oman tiedonhankinnan kautta ryhmän jäljille ja seurasi sen toimintaa. Juttua on tutkinut Keskusrikospoliisin Sisä-Suomen yksikkö Tampereella. Tutkinnassa on tehty yhteistyötä Sisä-Suomen poliisilaitoksen kanssa.

Oikaisu: Huumeiden arvo oli vajaa 3 miljoonaa euroa, ei 3 miljardia, niin kuin jutussa ensin väitettiin.