Poliisi parantaa rattijuoppojen valvontaa

Poliisi hankkii ensi vuonna sata liikuteltavaa tarkkuusalkometriä Suomeen.

– Kyse on päänavauksesta. Maijoihin sijoitettavien tarkkuusalkometrien hankinta säästää huomattavasti poliisin aikaa, liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala sanoo.

Hankittavat uudet alkometrit on tarkoitus jakaa eri puolille Suomea poliisiautoihin.

Nykyään jos kuljettaja puhaltaa poliisin alkometriin rattijuopumusrajan ylittävän lukeman, hänet kuljetetaan tarkkuusalkometriin poliisiasemalle tai verikokeeseen terveyskeskukseen.

Koska tarkkuusalkometrejä ei ole kaikissa poliisin toimipisteissä, ajomatkat nykyisin voivat olla pitkiä – jopa toista tuntia. Myös terveyskeskuspäivystysten keskittäminen on pidentänyt poliisipartioiden ajomatkoja epäilty rattijuoppo kyydissä.

Maijassa oleva tarkkuusalkometri mahdollistaa vaadittavan puhallutuksen tekemisen poliisiautossa.

Hinta-arvio on satojatuhansia euroja

– Tarkkuusalkometreihin varattiin rahaa jo tälle vuodelle, mutta kilpailutuksessa ei löytynyt toimivaa vaihtoehtoa. Nyt näyttää paremmalta ensi vuodeksi, ja toiveissa on saada tarkkuusalkometrejä maijoihin koko Suomessa, Rantala arvioi.

Sadan tarkkuusalkometrin hankinta maksaa useita satojatuhansia euroja, joten hankinta joudutaan asettamaan yhteispohjoismaiseen kilpailutukseen. Hinta varmistuu kilpailutuksessa.

Tällä hetkellä Suomessa on poliisiasemilla noin sata kiinteää sekä muutamia kymmeniä liikuteltavia tarkkuusalkometrejä.

Tarkkuusalkometrien hankinnasta päätöksen on tehnyt ministeriryhmä, johon kuuluvat liikenneministeri Anu Vehviläinen, oikeusministeri Tuija Brax, sisäministeri Anne Holmlund ja peruspalveluministeri Paula Risikko.

He hyväksyivät vuoden 2007 lopulla liikenneturvallisuuden parantamistoimien listan, jota nyt Suomessa pyritään toteuttamaan.



Pikkujoulut lisäävät rattijuopumuksia