Poliisi saa valtuudet etsiä nuorilta alkoholia

Poliisin keinot hillitä alaikäisten juopottelua paranevat. Virkavallalla on tästä päivästä alkaen oikeus tarkastaa alaikäisen tavarat ja vaatteet päällisin puolin, jos epäilee tämän pitävän hallussaan alkoholia.

Löydetty alkoholi voidaan ottaa pois ja hävittää.

Säännöksellä halutaan puuttua nykyistä tehokkaammin alaikäisten alkoholin hallussapitoon.

Lisäksi käyttöön tulee uusi rikosnimike, alkoholijuoman markkinointirikos. Siihen syyllistyy esimerkiksi mainostamalla alaikäiselle mietoa alkoholijuomaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuhatpäinen yleisö todisti 1941 saksalaissotilaiden hautajaisia Jyväskylässä: 1950–60-luvulla haudat yllättäen hävisivät – onko sinulla tietoja vainajien siirroista?

Petri Honkonen ottaa ärhäkkäästi kantaa sisäilmasta sairastuneiden puolesta: "Vähättelyn ja luulosairaiksi leimaamisen on loputtava"

Lapin-matkailun odotetaan kasvavan myös tänä talvena Thomas Cookin konkurssista huolimatta

Maksamaton vieras vietti aamupäivän sinnikkäästi jyväskyläläisen kahvilan sisätiloissa – henkilökunta nappasi siipeilijän lopulta nalkkiin

Opetusministeri Andersson Ylen Ykkösaamussa: Sitova mitoitus oppilashuoltoon tarkoitus saada tällä hallituskaudella

Metsästäjä losautti Päijänteeseen pudonnutta sorsaa veneestä – ei olisi kannattanut

Ruokalähetti voi joutua yrittäjäksi vasten tahtoaan – työministeri lupaa alustatyöntekijöille aiempaa paremmat oikeudet

Hävittäjät uusitaan, mutta pitääkö myös Hawkit päivittää? – Loikka harjoituskoneista uusiin hävittäjiin on pitkä

Jyväskylän AaltoAlvarin vastasauna on ollut kuukausia poissa käytöstä, eikä avaamisajankohdasta ole tietoa – Saunaseura huolestunut tilanteesta

Jorman tilaaman otsalampun laturi räjähti: "Se oli jumalaton pamaus" – Julkinen keskustelu turvallisuudesta sai pelastustoimen aloittamaan akkupalojen tilastoinnin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.