Poliisi talvirenkaista: Käytä tervettä järkeä!

Talvirenkaiden käyttöpakko päättyi sunnuntaina. Pakollista vaihtaminen ei kuitenkaan ole. Nastarenkaita saa käyttää vielä muutamien viikkojen ajan. Niiden sallittu käyttö päättyy tänä vuonna huhtikuun puolenvälin tienoilla.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Jukka Polkutie kehottaa käyttämään talvirenkaiden vaihtoaikataulussa maalaisjärkeä.

Polkutien mukaan talvirenkaat voi vaihtaa pois esimerkiksi silloin, jos tiet ovat kuivia. Tällöinkin on kuitenkin syytä ajaa asfaltilla.

– Pienemmät tiet eivät nimittäin vaadi paljoakaan siihen, että niistä tulee liukkaita nykyisillä keleillä, Polkutie sanoo.

Poliisi muistuttaa, ettei kesärenkailla ajajia enää sakoteta. Hän lisää kuitenkin, että vakuutusyhtiöillä saattaa ollla erilaisia käytäntöjä siihen, miten kesärenkailla ajamiseen suhtaudutaan.

– Jos kesärenkailla sattuu joku vahinko, korvaukset saattavat olla joissain vakuutusyhtiöissä tiukassa, hän lisää.