Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Vantaalla – uhri on MTV:n mukaan tunnettu rikollinen

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Vantaalla. Uhri löydettiin kuolleena yksityisasunnosta Viinikkalasta, kertoi rikoskomisario Mikko Minkkinen STT:lle lauantaina.

Hänen mukaansa mahdollinen henkirikos on tehty joko perjantaina tai lauantaina.

MTV:n tietojen mukaan kuolleena löydetty mies on eräs Suomen tunnetuimmista ammattirikollisista, Raimo Juhani Andersson. Rikoskomisario Minkkinen ei vahvistanut kuolleen henkilöllisyyttä STT:lle.

Raimo Andersson tuomittiin vuonna 2005 elinkautiseen vankeuteen Vuosaaressa vuonna 2003 tehdystä Volkan Ünsalin palkkamurhasta. MTV:n mukaan Andersson oli nyt lomalla vankilasta.

Ketään ei ole MTV:n tietojen mukaan toistaiseksi otettu kiinni Viinikkalan tapauksesta epäiltynä.

KRP:n kerrottiin vajaa vuosi sitten aloittaneen uudelleen Ünsalin murhan tutkinnan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.