Poliisi vapautti kuusi kiinni otettua irakilaista – epäiltyjen määrä kasvaa

Poliisi vapautti lauantain aikana kuusi irakilaista, joita epäillään yhä julkisesta kehottamisesta rikokseen. Miehet otettiin kiinni Kirkkonummen Aavarannan vastaanottokeskuksessa torstaina. Keskusrikospoliisin mukaan esitutkinta jatkuu.

Torstaina poliisi kertoi, että miehet ovat tänä syksynä Suomeen tulleita Irakin kansalaisia. Tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren sanoo STT:lle, että epäiltyjen joukko on kasvamassa alkuperäisestä kuudesta.

– Puhutaan ainakin muutamista henkilöistä lisää. He ovat myös vastaanottokeskuksen asukkaita, Elfgren sanoo.

Poliisi on kertonut aiemmin, ettei epäilyssä ollut kyse terrorismirikoksesta, vaan kyse on eriasteisista yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavista rikoksista.

– En voi keskeneräistä esitutkintaa avata enempää, kun vielä on kuulematta ihmisiä, Elfgren sanoo.

Poliisi pidätti kuusi irakilaismiestä Kirkkonummella