Poliisi varoittaa ammattivarkaista kesätapahtumissa - näin vorot toimivat

Kesän suurissa yleistötapahtumissa on Hämeen poliisilaitoksen mukaan tehty tavallista enemmän omaisuusrikoksia. Poliisi epäilee, että rötösten takana on ammattivarkaita.

Poliisin mukaan rikokset ovat kohdistuneet esimerkiksi mökkeihin tai muihin majoitustiloihin. Tavaraa on myös viety suoraan ihmisten repuista ja taskuista.

Poliisin mukaan varkaat esimerkiksi kiertelevät telttoja, mökkejä ja kokeilevat niiden ovia. Jos sisällä ei ole ketään, he menevät sisään.

Taskuvaras puolestaan iskee tavallisesti suuren ihmismassan ja ahtauden turvin. Etenkin repuista ja reisitaskuista voi varastaa tavaraa huomaamattomasti, poliisi varoittaa.

Eräs tavanomainen tekotapa on myös ruusujen tai korujen myynti. Koruihin liittyvä temppu toimii niin, että korujen myyjät sovittavat myymiään koruja asiakkaan kaulaan. Poistaessaan korua myyjät ottavatkin asiakkaan oman korun ja jättävät laittamansa rihkaman tämän kaulaan.

Myös sammuneilta henkilöiltä on poliisin mukaan vohkittu omaisuutta, kuten koruja, lompakoita tai puhelimia.