Poliisijärjestöt: Poliittinen paine esti leikkaukset

Poliittinen paine johti siihen, että poliisin leikkauslistalla esitetään suljettavaksi vain yksi poliisiasema, uskoo Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen.

Perjantaina kävi ilmi, että suljettavaksi esitetään vain poliisiasema Karkkilassa Uudellamaalla. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla suljettaisiin kolme palvelupistettä. Säästöjä on haettu lähinnä tehostamalla tilojen käyttöä.

- Poliitikot tekivät yksinkertaisen yhteenlaskun, kun aiemmat suunnitelmat rajuista leikkauksista tyrmättiin laajalti, Suhonen sanoi.

Lausuntokierros hallituksen esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan liikkuvan poliisin lakkauttamista, päättyi maanantaina. Ehdotuksessa liikkuvan poliisin tehtävät ja henkilöstö siirtyisivät muihin yksiköihin. Suhosen mukaan muutos tarkoittaisi liikenteenvalvonnan heikkenemistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.